Minitanssia ja luopumisentuskaa

 Tänään se tapahtui. Maailman huonoin äiti-palkinto, check! Minulle kiitos.

Alkuvuodesta kun budjetoin meidän aikaa ja mietin kuinka paljon toimintaa Kirppu viikossa tarvitsee, ilmoitin meidät jonoon minitanssiryhmään. Käymme jo perhejumpassa ja taaperouinnissa, joskin olen harkinnut vaihtaa tämän kauden jälkeen maksulliset uinnit omaehtoisiin käynteihin. Kirppu on jo oppinut lähes kaiken paitsi itse uimataidon ja hän viihtyy aivan yhtä hyvin leikkien poreilla ja uimahallin veneillä, kuin taaperouinti leluillakin. Toki tässä on säännönmukaisuus. Jääkö uinti pois, jos ei ole "pakko" mennä? Toivottavasti ei, jää nähtäväksi. Joka tapauksessa rahallisesti säästö on iso, kun taaperouintikerta maksaa 19€ ja jos ei pääse, maksaa se silti 5€ kerta, kun taas omatoimisesti meno maksaa 5,50€ ja voi mennä mihin kellonaikaan vaan. Käymme myös seurakunnan kerhossa muskarissa. Viime keväänä täytettyään kaksi, Kirpulle iski niin kova uhma, että harrastukset piti vetää minimiiin. Kävimme vain uimassa ja kerhossa, kun siltä tuntui. Syksyllä tilanne parani ja meille muodostui viikkorutiini, josta poikettiin harvoin:

Ma: Päiväkoti 8:10-14:30

Ti: Päiväkoti 8:10-15:00

Ke: vapaa, Jumppa 17:30-18:15

To: vapaa, Muskari 9:00-11:00

Pe: Päiväkoti 8:10-15:00

La: vapaa, Uinti 10:30

Su: vapaa

Keskiviikkona ja sunnuntaina sai nukkua pitkään ja kun vien joka aamu kymmentä yli, sain ylimääräisen puolituntisen yhdelle iltäpäivälle. Vapaa jumppapäivänä auttoi myös jaksamaan jumpassa ja sykli 2pk, 2vp,1pk, 2vp oli yllättävän toimiva. Arvuuttelin alkuvuodesta, että haluttaisiinko aloittaa ehkä jumpan sijasta tai rinnalle minitanssi. Voisihan sitä kokeilla, ajattelin ja ilmottauduin jonoon. Viikko sitten maanantaina kysyivät, otetaanko paikka vastaan. Mietin tulisiko Kirpulle liikaa, mutta kyllähän moni jalkapallon harrastajakin treenaa useampana päivänä viikossa jo tässäkin ikäluokassa, joten miten se eroaa, jos harrastuksia on useampana päivänä, mutta ne sattuvat olemaan eri harrastuksia. Mietin noin puolitoista minuuttia ja otin paikan vastaan. Voisihan sitä kokeilla.

Ensimmäinen kerta tuli ja minä yllätyin heti kun menin sinne. Siis tännehän jätetään lapsi! Itse voi mennä vaikka kävelylle. Herranjestas, minua ei tarvitakaan. Kävin hetken aikaa sisälläni luopumisen tuskaa, että kohta kaikki harrastukset ovat tällaisia. Kirppu menee sinne ja minä teen jotain muuta. Ei enää yhteisiä kuperkeikkoja ja hyötyliikuntaa minulle. Puhuin Natalien kanssa maraton-puhelua ja lähdin päämäärättömästi kävelemään tornitaloille päin. Sain siellä idean lähteä kävelemään harjun viertä pitkin metsäpolkua, joka oli talven ansiosta hieman vaikeakulkuinen. Olin melko varma, että harjanne päättyisi Upon sillalle, koska sen oli pakko ja päätin mennä katsomaan pääseekö sieltä takaisin. puolessa välissä aloin panikoida. Kulku oli hidasta ja aika alkoi loppua. En enää kerkeäisi kääntyä takaisin ja mitä jos siellä toisessa päässä olisi vaikka aita? Minulla oli n. 10min aikaa tullessani Harjula Setlementin kohdalle ja siitä meni reitti alas, josta joku nuori tai HC koiranulkoiluttaja oli ilmeisesti kivunnut alas. Jälkiä oli. Natalie tsemppasi minua ja onnettomista risuista turvaa hakien laskeuduin pienen ikuisuuden kamikaze-mäkeä ja pääsin hengissä alas. Olin ihan ajoissa hakemassa Kirppua. Päätin seuraavalla kerralla mennä samaa reittiä ylös ja kävellä reitin päähän ja katsoa pääsisikö sieltä alas.

Kävelytie näytti lupaavalta

Ilma oli huikea, samoin maisemat

Piti päättää lähdenkö alas tietäen, ettei ehkä ole aikaa kävellä harjun ympäri, vaan pitää palata takaisin, vai valitako vähän vaikeakulkuisempi metsäreitti

Tuolta tulin alas. Ja tottavie, pidin itseäni sankarina!

Sitten tähän päivään. Tämä oli siis toinen kerta tanssissa. Menimme tanssiin jotakuinkin suoraan tarhasta ja vaihdoimme paikan päällä vaatteita ja Kirppu mutusteli eväitä. Hän kun pääsi sisään, minä lähdin suorittamaan tehtävääni. Laitoin Storytelistä Anna-Leena Härkösen Kissapsykoosin korvanappiin, katselin hetken mäkeä ja päätin lähteä kipuamaan hieman sivusta, kun hanki tuntui kantavan ja turvaoksia oli enemmän. Huonokuntoisena, ylipainoisena ja keski-ikää lähestyvänä puuskuttaen ja huohottaen pääsin kun pääsinkin mäen ylös ja tunsin hetkeksi itseni voittajaksi, minä tein sen! Vastaan käveli mummo ja ihmetteli eloonjäämistaisteluani ja ohitti minut pitäen hajurakoa. Lähdin mummon tulosuuntaan ja kävelin ehkä vajaa sata metriä ja siinä se oli. Upon silta. Alas meni kaksikin polkua, mutta kumpikaan ei varsinaisesti näyttänyttoistaan turvallisemmalta. Valitsin jyrkemmään ja kapeamman, mutta vähemmän jäisen ja lopulta pääsin turvallisesti läpi juuri, kun kirjassa pojan kissa oli kylässä, niin mummohuuma iski ja sitä hoivattiin kuin lastenlasta. Minulta jopa purkaantui naurahdus ja joku "niinpä" tyyppinen tokaisu ääneen, kun kirjailija kertoi, että hän luuli, että rotukissalle ei pikkueläimet kelpaa ja kissa olikin oikea tappaja. Meidän Hugo on myös supermetsästäjä. Gizmo... noh, Gizmo on saanut kiinni ainakin heinäsirkan. Ja italianpatapannun. Kävelin kaksi kadunväliä ja päätin kiertää ostarin takaa takaisin. Silti jotenkin aikaa oli mielestäni yli puoli tuntia jäljellä. Menin kahvioon ja otin ison kupin kahvia, kuuntelin kirjaa ja pelasin Pokémon Go:ta. Sivusilmällä näin muiden vanhempien liikkuvan, jotkut jäivät. Hetken päästä kuulin äänikirjasta huolimatta naisen sanovan infoon sanat, jotka pysäyttivät sydämeni hetkeksi: "Tuolla yhtä tyttöä ei tultu hakemaan ja se on siellä toisen äidin kanssa". Vilkaisin kelloa ja yritin saada aivoni tajuamaan, että tunti loppuu vartin yli, ei puolelta. Sopersin jotain, että "Mitä, loppuiko se tunti jo?" jätin lähes täyden kupin kahvia ja juoksin käytävän päähän ja portaat ylös. Olin myöhässä ehkä 5min ja kyllähän muut äidit olivat minut siellä alhaalla nähneet, eikä Kirpulla ollut mitään hätää, mutta itse tunsin itseni maailman paskimmaksi äidiksi. Miten saatoin unohtaa hakea hänet ensimmäisestä harrastuksesta, johon hän jäi ilman minua?! Miten ihmeessä muistin, että tunti loppuisi puolelta, eikä varttia yli ja miksen reagoinut, kun muut vanhemmat lähtivät kahvilasta? Kirppu söi eväitä ja puettuamme lähdimme kotiin ja saunaan. Minun on pakko laittaa haustakin puhelinmuistutus, kun päähäni ei näemmä ole luottaminen.

Tämä kuva on tältä päivältä, tuossa reittini ylös. Se ei kuvassa näytä niin pahalta, mutta Rinne oli jyrkkä ja paikka paikoin hanki upotti. Pelotti myös aika paljon, mutta sisulla ylös.