Ja oscarin saa...

Ocicat on aika veikeä rotu. Minulla on ollut aiemmin rotukissana Somali-rotuisia, kun olin lapsi. Haluaisin vielä joku päivä Somali kissan. Olen kaikissa ocicat-ryhmissä facebookissa ja yksi selkeä yhdistävä tekijä pilkkujen lisäksi on löytynyt. Ennen kuvittelin, että se on puheliaisuus. Ocicat rotu on syntynyt abessiinialaisen ja siamiaisen risteytyksestä ja sen voi kuulla äänestä. Meillä ei epäröidä ilmaista mielipiteitään kysyttäessä tai silloin kun ei kysytäkään (mites se olikaan että omistajat muistuttavat......). Näin ei kuulemma ole. Kaikki ocicatit eivät ole puheliaita, minä vain olen saanut jostain syystä Antero Mertarannat kanssaeläjikseni. Yhdistävä tekijä on ahneus. Sekä kekseliäisyys ja päättäväisyys ja näiden kolmen vaarallinen kombinaatio.

Näin havainnollistaakseni voisin avata muutamia tilanteita, joissa nimeltä mainitut kollit ovat osoittaneet näitä kolmea piirrettä:

Gizmoa ei vielä ollut kuvioissa ja olimme olleet Hugon kanssa näyttelyssä. Näyttelyissä annetaan aina kaikkea ilmaista krääsää, kuten puruluita, ruokanäytepakkauksia ja sen sellaista. Olin ystäväni koiralle ottanut dentastixeja. Ne itsessään on muovipakattu, olivat kahdessa muovipussissa ja minun laukussani. Kun tulin töistä oli näky kotona jokseenkin uskomaton. Hugo oli työntynyt laukkuni sivusta, jossa vetoketju ei ollut kunnolla kiinni, vetänyt muovipussit ulos ja syönyt itsensä läpi niistä. Lisäksi järsinyt dentastix pakettia niin kauan, että se oli täynnä reikiä. Dentastix ei sitten ollut kuitenkaan kokonaan maistunut, mutta siinä oli jo tahdonvoiman näyte, sekä uskomattoman hajuaistin.

Gizmo ei ollut ollut meillä kauaakaan kun osoittautui, että hänen ahneutensa oli jotain ultimaattista. Hän on hieman jälkeenjäänyt ja elää vain ruualle. Kun Gizmo tuli meille, Hugo imetti häntä. Tai yritti, koska ei kollilta maitoa tule, vaikka nisää kuinka lussuttaisi. Hugo myös antoi Gizmon syödä ruokansa, ei tosin enää. Ruokailu on välillä yhtä sihinän ja murinan ja maiskutuksen sekamelskaa. Mutta back to the beginning. Gizmo siis söi omansa ja välillä Hugonkin ruuat. Oliko se tarpeeksi kasvavalle pojalle? Ei Gizmon mielestä. Kerran jätimme italianpadan jäähtymään hellalle ja unohdimme laittaa sen jääkaappiin ja aamulla se oli kadonnut.

Aika nopeasti kävi myös ilmi, että sipsien tai herkkujen syöminen on mahdotonta ilman jatkuvaa puolustusasemaa. Gizmo yrittää lattialta hivuttaa tassulla, sivusta kävelemällä syliin. sohvan selkänojalta yläkautta ja jos muu ei auta, yrittää ottaa suusta, jos satut aukaisemaan suusi kieltääksesi häntä. Hänen bravuurinsa on myös tassulla läppästä ihmisen kättä, joka on ruokaa pidellen menossa kohti suuta. Tässä hänen osumatarkkuutensa on noin 90% ja jos ei ole hereillä, saattaa menettää ruokansa.

Joitain viikkoja sitten facebook-ryhmässä lähellä kotiani ilmoitettiin, että annetaan kissanruokaa ilmatteeksi, kun niiden kissa ei syö. Meillä pojat ovat periaatteessa raakaruualla, mutta jos palloja on unohdettu ostaa niin saavat kaupan märkäruokaa, palloja kun ei joka kaupassa myydä. Joskus specialmerkki tapauksen kunniaksi saavat myös marketti pussin, pakastehiiren tai tipun. No hain pussin ja huikkasin Siilimiehelle, että laittaa ne kaappiin., Hän ei ilmeisesti kuunnellut kuullut ja en ollut ehtinyt olla kotona kauaakaan kun pussista oli jo yksi varastettu ja tikattu täyteen reikiä.

Vaikka Gizmo on todella sinnikäs ja ärsyttävä, Hugo on se, jota on syytä varoa. Hän esittää kuin ei olisi kiinnostunut ruaasta ja iskee, kun tunnet olevasi turvallisimmillasi. Ja hän on metsästäjä, äänetön ja nopea. Ja kun on saanut saaliinsa, juoksee niin nopasti piiloon, että sitä on mahdoton saada häneltä pois. Tässä muutama viikko sitten paistelimme piffejä. Meillä oli neljä pihviä ja niiden leivitykseen tarvitaan kolme astiaa. jauho/suola, kanamuna ja korppujauho/mausteet. Joku ainesosa ruuastamme puuttui ja Siilimies lähti kauppaan. Minä laitoin pihvit leivitysalustoille ja vahdin viimestä. Gizmo kävi vähän väliä "suoristelemassa" pihvejä ja useista kielloista huolimatta hän vain jatkoi, joten laitoin hänet parvekkeelle. Hugo ei ollut ollenkaan kiinnostunut pihveistä ja kävin olkkarissa katsomassa puhelinta, kun Siilimies tuli parin minuutin päästä kaupasta ja menimme keittiöön jatkamaan ruuan laittoa, yksi pihvi oli poissa.

Lokakuussa on minun ja Siilimiehen syntymäpäivät. Siilimiehen syntymäpäivänä, meidän verkotetulta parvekkeelta Hugo otti kiinni elävän hiiren ja toi sen syntymäpävälahjaksi Siilimiehelle. Siilimies myös pari viikkoa sitten tuli sanomaan, että hän on nälkäinen ja hetken päästä tajusimme, että Hugo oli paennut ikkunasta, koska Kipinä oli jättänyt sen auki. Etsimme tunnin Hugoa, kunnes Siilimies löysi hänet jahtaamasta jänistä. Silloin Hugo tuli suosiolla perässämme kotiin. Muutamaa päivää myöhemmin olimme ähtärissä ja Hugo avasi itse Kipinän huoneen ikkunan ja lähti rilluttelureissulleen, josta kerron täällä.

Joten mitä voimme todeta? Ei hetken rauhaa, kun syömisjutuista kyse. Toinen juttu on sitten tämä aamutraditio. Kissat syövät aamulla ja illalla ja jostain syystä aamuruoka on se kaikkein tärkein heille. Heti aamulla kun meissä näkyy jonkinlaisia elonmerkkejä, alkaa armoton laulanta ja pojat käyttävät meitä yleisinä kulkuväylinä huoneen päästä päähän. Jos olemme selkeästi hereillä ja emme ruoki arvon karvaperseitä, Gizmo tekee pointtinsa selväksi järsimällä pahvilaatikon tai arkun kulmaa, tiputtelemalla tavaroita tai silppuamalla papereita. Hän ei tässä harrastuksessa paljon erottele. Silpuksi on päätynyt, lehtiä, mainoksia, Kipinän koe ja minun työsoppari.

Entinen kissani Pörrö ehdollisti minut heräämään kellon soittoon. Jos en herännyt, hän tuli puremaan minua nenästä. Pojat eivät välitä arkiaamuisin minun kellostani, miksi välittäisivätkään, koska Kipinä ruokki heidät ja muutenkin herää tuntia aikasemmin kuin minä. Joten pojat tässä vaiheessa ovat jo vetäneet ruokavillit ja ovat tulleet takaisin nukkumaan. Olen myös todistanut joskus hereillä ollessani seuraavaa tapahtumaa:
Arki aamu, Kipinän kello herättäisi kohta. Molemmat kissat nappaavat zetaa sängylläni ketarat ojossa, täydessä unessa. Kipinän kello kun soi, ovat molemmat pojat sadasosasekunnissa toisella puolella taloa Kipinän sängyssä ja ulisevat ja vetävät vähintään Oscarin arvoista suoritusta nälkään kuolevasta kissasta.

En voi sanoa, silloin kun otimme Hugon, että minua olisi varoitettu. Toisaalta, pysyypähän elämä mielenkiintoisena. Hugo kun nyt osaa avata kaikki ovet ja ikkunat ja on kerran repinyt laudoituksenkin, kämppämme alkaa muistuttaa Alcatrazia. Siilimies kutsuukin Hugoa "Houdiniksi". Rakkaalla lapsella on monta nimeä, minä kutsun häntä "Mamman hienoksi pojaksi".

Summa summarum. Elämämme ocicattien omistajina pyörii lähinnä sen ympärillä, että pysymme askeleen edellä (liiankin) fiksuja käpäläkavereitamme.. Jos vielä erehdyn ottamaan haluan sulostuttaa ja rikastuttaa elämääni ottamalla seuraavaksikin ocicatin, se nimettäköön Oscariksi.

P.S. Hugo on ollut mainosfilimissä. Minä käsikirjoitin ko. pätkän, joten tottakai kirjoitin hänellekin osan. Se on Salpauksen liiketalous oppilaiden kehittämä peli "Be a Better Boss", jossa SIMS-pelin kaltaisesti harjoitellaan johtajuustaitoja ja oikeista vastauksista saa pisteitä.

Tuo meemi kiersi facebookissa. Joku päivä aion tehdä Gizmosta samanlaisen, niin hyvin osui ja upposi. Tuossa toisessa kuvassa on Gizmon jäljiltä pussiruoka, Hugon näyttely-dentastixpussista ei jäänyt mitään kuvattavaa jäljelle.