Voihan uhmatuhma

 Kun Kirppu täytti kaksi, iski uhma kuin metrin lankku päin pläsiä. Hän herää joka päivä huonolla tuulella ja mealt downit kestävät vartista kolmeen tuntiin. On vähän raskasta. Kaikille.

Hän kiihtyy nollasta sataan nopeammin kuin Bugatti Veyron ja sytykkeeksi käy mm. jos avaa mandariinin väärin. Kiukkukohtauksen taso ei ole koskaa suhteutettu aiheuttajaan. Kuulemma päiväkodissakin on näyttänyt tätä puolta. Ollessamme viime sunnuntaina ravintolassa, hän pyyhkäisi annokseni lattialle ennen kuin edes kerkesin maistaa. Seuraavana päivänä lensi murot pitkin seiniä ja hän yrittää myös repiä, lyödä ja potkia. Hänen kantamisensa on mahdotonta, kun hän yhtä aikaa on vetelä perunasäkki ja potkii ja rimpuilee kuin olisi henkiinjäämistaistelu menossa. Onpa yrittänyt purrakin muutaman kerran. Tämä on joskus niin taidokas suoritus, ettei voi kuin ihailla. 

Kävimme viime syksynä perhejumpassa, joka oli tosi kiva ja siellä jumpattiin ja temppuiltiin. Kirppu sai purkaa energiaa ja siellä oli toinen tyttö, joka tykkäsi halailusta yhtä paljon kuin Kirppu ja he halailivatkin usein ja intensiivisesti. Oli aivan selviö, että jatkamme keväälle. Menimme jumppaan täynnä odotusta, mutta Kirppu saikin koiskeet jostain ja edes halikaverin näkeminen ei piristänyt. Kaksi ekaa kertaa 45min jumpasta päästiin jumppaamaan loppuvartiksi. Kahtena seuraavana kertana emme päässeet edes sisään, kun huuto jo alkoi ja lähdimme vaan kotiin. Silloin päätin, että ei enää ja peruin jumpan. Uimassa sentään on käyty vai ollaanko sittenkään? Viime viikon lauantaina oli taas sellainen päivä, että jos joku hallilla olisi vielä tullut hyvää hyvyyttään neuvomaan, oisin tyrkännyt Kirpun hänelle ja käskenyt palauttamaan viikon päästä. Ensin tuli kiukku kun piti herätä, sitten tuli kiukku kun Sisi ei tullut mukaan, sitten tuli kiukku kun olisi pitänyt mennä uimaan, sitten tuli kiukku kun ei mentykään uimaan, kun minä en ketään väkisin kanna altaaseen. Sitten tuli kiukku kun auto pysähtyi. Kiukku laantui kun käytiin autopesussa, mutta alkoi taas kun kehtasin pysäyttää perhepuiston parkkikselle ja ehdottaa liukumäkeä tai keinumista. Vielä yhdet pikkukiukut otettiin kummitädin pihassa, mutta ne unohtuivat nopeasti sisällä. Äidille tuli todellakin vapaailta tarpeeseen, kun Kirppu meni yöksi Liisalle. Siellä oli mennyt tosi hyvin.

Muskarissa

Kauppaan Kirpun kanssa ei voi mennä enää ollenkaan. Jos ei siinä ole tarpeeksi, että täytyy sielläkin ostosten ohella kestää draamalaamaa, niin en yksinkertaisesti kestä niitä muita asiakkaita. Viimeksi kun olimme ostarin k-kaupassa, niin ajattelin käydä "nopeasti" Kirpun kanssa hakemassa tarjoustavarat. Kauppareissu alkoi lupaavasti ja sujui niin ainakin viisi minuuttia. Otettiin Kirpulle oma pikku kärry. Vitunmoinen virhe suoraan sanottuna. Päästiin vihannesosaston ohi ja Kirppu olisi halunnut kyytiin Runebergin torttuja, joita hän ei edes syö. Sanoin, että näitä ei nyt oteta, mutta mennään eteenpäin, kun edessä on lihoja, joita tultiin hakemaan kahvin ohella. Hän ei liiku vaan yrittää lastata torttuja kyytiin. Minä haen lihapaketit ja otan tortut pois. Tästä sydämmistyneenä Kirppu alkaa heitellä lihapaketteja ja saa totaaliset itkupotkuraivarit. Siihen pysähtyy useampi tölläämään, mutta erityisesti yksi vaaleahiuksinen ämmä, sen sijaan, että hymyilisi sympaattisesti, mitä minä aina teen vastaavassa tilanteessa, jäi hän oikein katsomaan, miten hoidan tilanteen. Eikä siinä vielä kaikki. Lähdin raahaamaan sätkivää lasta ja sitä hemmetin pikkukärryä ja kirosin sekä mielessäni, että ääneen. Seuraavalla osastolla yritin rauhoitella Kirppua, mutta hän oli kerinnyt jo kerätä täydet kierrokset. Sama ämmä seurasi meitä kaupan joka osastolle ja välillä hyllyjen takaa kurkkasi miten tilanne etenee. Olin aivan viittä vaille, etten mennyt silmille ja huutanut, että "Ota ***** kuva niin kestää  kauemmin". Jotakuinkin saatiin Via Dolorosa päätökseen ja lahjoin lopuksi Kirpun ulos kaupasta muumilakulla ja sitten hän jo vei itse kärryt iloisesti pois. Ilmeisesti tein jotain oikein, kun sentään tämä ko. naisihminen ei sentään tullut neuvomaan. Sitäkin on tapahtunut. Ensimmäisen kerran kun uimahallilla ei saanut saunassa boobia ja Kirppu kajautti ilmoille semmoiset huutokonsertit, että veri taasen hyytyi ja

Tämä ei ollut edes
ensimmäinen
meikkausyritys

suihkusta ei meinannut tulla mitään, niin kyllä tuli taas yksi Rouva Avulias neuvomaan mikä voisi auttaa. Totesin vaan "be my guest, mutta tissiksi et voi muuttua" niin jo hävisi sekin innokas äiti siitä. Arvostan kyllä auttamisyrityksiä enemmän kuin tuomitseviä katseita ja puoliääneen mutisemista, mutta kun on pinna viittä vaille katki ja yrität jotenki pitää itses kasassa, ettet tee jauhelihaa siitä huutavasta ja sätkivästä kakarasta, joka käyttäytyy kuin hänestä manattaisi ulos demoneita, niin siinä ei aina jaksa ulkopuolisten neuvoja.

Tänään oli pitkästä aikaa hyvä päivä *koputan puuta*. Kirppu ei herännyt yhtään väärällä jalalla, muskarissa meni kivasti, vain päiväkotiin mennessä pääsi pieni itku. Vastapainona tälle kaikelle on sanottava, että vaikka välillä tuntuu, että kaikki on paskaa paitsi kusi, niin onhan Kirppu oppinut esim. syömään itse, juomaan mukista itse, vähän pukemaan itse ja jopa nukkumaan itse. Usein toki mamin kainaloon viimeistään yöllä könytään, mutta Kirppu on usein halunnut nukkua Gizmo-pussissa tai omassa sängyssään ilman mamia. Iso muutos entiseen on myös, että hän myös viihtyy leikeissään ja muumeja katsellen ilman minua. Minä voin esim. laittaa pyykit tai ruokaa ihan rauhassa, kun aikaisemmin häntä ei saanut jättää yksin hetkeksikään. Hän ei viihtynyt yhtään yksin. Nyt saattaa leikkiä pitkät pätkät tai piirtää rauhassa ja tulla sitten näyttämään lopputuloksia. Myös jos on pitkään hiljaista, kannattaa huolestua. Viimeisimpänä, kun oli ollut pidempään hiljaista ja tajusin, että olin saanut rauhassa jo hetken juomaan kahvin ja kirjoittaa blogia, oli lopputuloksena se, että äidin ripsiväriä oli vähän kokeiltu salaa ja sitä oli kokeiltu melkein kaikkialle muualle kuin ripsiin (onneksi).