Koronkaranteeni, päivä kahdeksan

Aamulla minulla oli psykologisen arvioinnin tapaaminen. Keskusteltiin, että voinko saada terapiaa, kun tilanteeni nyt on hyvä. Vaikka keskustelu venyi yliajalle, mitään ei päätetty. Asia jäi hautumaan. Tästä lähdin ystävälleni jatkamaan opparin tekoa. Työ sujui tänään nihkeämmin, mutta saimme jotain aikaiseksi ja päätimme lopettaa aikaisemmin ja lähteä katsomaan mitä kuuluu tytölle jota olemme auttaneet. Hän on vaikeassa tilanteessa ja olemme vieneet hänelle ruokaa ja vaatteita. Veimme hänelle ruokaa ja keskustelimme hänen kanssaan ja totesimme, että nyt on paras lähteä lääkäriin, joten ystäväni lähti viemään häntä ja minä tulin kotiin. Kotona minua odotti iso pino tarkistettavia tehtäviä ja tarkoitus oli myös aloittaa keittiön tyhjennystä, jotta voisimme vihdoin edes syödä keittiönpöydän ääressä. Olemme noidankehässä, jossa olkkarista on tullut tukikohtamme, jossa syödään, juodaan millon mitäkin (lähinnä kahvia, paljon kahvia), pelataan, seurustellaan, tehdään töitä, koulutehtäviä, katsotaan telkkaria, rakennellaan, karvastetaan sohvaa ja silloin tällöin nukutaan tirsat, päiväni lähinnä koostuu siitä, että saa olkkarin siivottua siihen kuntoon, että siellä voi taas sotkea seuraavana päivänä. Tästä noidankehästä pitäisi nyt päästää irti ja ottaa jälleen keittiön pöytä haltuun ja käyttöön asunnon muutkin neliöt. En vieläkään muistanut käydä tankilla. Siilimies lähtee huomenna autolla keskustaan, uskallankohan kertoa sille, että bensaa on enää 45 kilometrille.