Pelottaako?

Olen tänään miettinyt ja tutkinut fobioita. Niitähän riittää ja jokaiselle löytyy varmasti omansa. Terveyskirjasto kertoo fobioista näin:

 "Pelot ovat luonnollisia tunteita, jotka syntyvät, kun ihminen kokee tai ajattelee jotakin uhkaavaa tai vaarallista. Ne ovat tärkeä osa ihmisen selviytymisvaistoa ja auttavat suojautumaan uhkilta. Pelot voivat kohdistua todellisiin tai kuvitteellisiin uhkiin.

Joskus ihmisillä esiintyy pelkoa, joka on kohteeseen tai tilanteeseen nähden liiallista tai epärealistista. Jos tällainen pelko toistuvasti kohdistuu johonkin tiettyyn kohteeseen tai tilanteeseen, lääkäri voi tehdä diagnoosin määritetystä yksittäisestä pelosta eli fobiasta."

Luin myös artikkelin terve.fi sivustolta ja siellä sanottiin näin "Fobian oireisiin kuuluvat paniikki, nopea syke, hengitysvaikeudet sekä ylitsepääsemätön halu paeta paikalta. Fobiat alkavat tyypillisesti nuoruusiässä tai nuorena aikuisena. Potilas tietää yleensä, että hänen pelkonsa on aiheetonta, mutta ei pysty hillitsemään pelkotilaansa. Altistuminen pelon kohteelle voi aiheuttaa ahdistuneisuutta tai paniikkikohtauksen." Elikkä fobian erottaa pelosta ehkä olennaisesti se, että se on voimakkaampaa ja aiheuttaa jollain lailla haittaa. Ettei esim. uskalla poistua kotoa tai tehdä jotain, jota haluaisi. Kaikki pelkäävät jossain kohti elämäänsä jotain, mutta, joskus pelko voi olla jopa fobian tasolla.

Pelko suojaa vaaroilta ja on luonnollinen ja tärkeäkin reaktio. Fobia taas on siis jonkun sellaisen selittämätöntä pelkoa, jota joku toinen pitää normaalina tai ei pelottavana. pelkääjä itsekin saattaa tietää, että kyseinen asia on vaaraton, mutta kammoaa sitä silti. Usein pelot voivat olla sellaisia, jotka ovat meille ihmislajina sisäsyntyisiä, eli mitä on ollut hyödyllistä eloonjäämisen kannalta pelätä. Esim. käärmeet ja korkeat paikat. Omat pelkoni eivät kaikki varmasti ole luokiteltavissa fobioiksi ja en saa välittömästi paniikkikohtausta kaikesta, mutta kyllä minultakin muutama omituinen fobia löytyy. Terveyskirjaston mukaan n. 6–9 % aikuisista kärsii jostakin pelosta siinä määrin, että se on tavalla tai toisella haitannut elämää tai toimintakykyä viimeisen vuoden aikana.

Moni fobia on toki selitettävissä esim. traumaattisella kokemuksella tai pelko voi olla siirrettyä, esimerkiksi jos vanhempi pelkää kuollakseen ötököitä ja kirkuu aina nähdessään sellaisen, saattaa lapsikin alkaa pelkäämään ötököitä. Myös kauhujutut ja uhkakuvat voivat synnyttää pelkoa, joka voi jossain tapauksissa olla hyödyllistäkin. Esimerkiksi kun lapsille kerrotaan, ettei saa ottaa karkkia tuntemattomilta tai mennä heikoille jäille. Epätietoisuus ja ennakkoluulot ruokkivat pelkoja. Saatetaan pelätä naapuria, joka ulkomuodoltaan on esimerkiksi rikollisen näköinen ja ei siksi uskalleta tutustua, vaikka kyseessä todellisuudessa voisi olla hyvinkin sydämellinen ihminen. Pahimmassa tapauksessa, jos toinen puhuu eri kieltä tai on "väärän värinen", voi aiheuttaa jopa paniikkia samaan aikaan porraskäytävään astuessa tai hissiin noustessa. Jotkut vaihtavat jopa kadun puolta. 

Moniin fobioihin auttaa altistus. Myös tiedon hankkiminen hälventää epäluuloja ja luo turvallisuuden tunnetta. Peloista voi päästä yli voittamalla ne tai vaikka yhdessä kaverin kanssa. Jotkin fobiat voivat olla suorastaan vaarallisia itselle ja ympärillä oleville. Fobioista kärsivä harvoin voivat kontroloida pelkonsa määrää, mutta jotkin harjoitukset tai kikat voivat auttaa rauhoittumiseen. Miellyttävien asioiden ajatteleminen, hengitykseen tai naputteluun keskittyminen tai muu meditaviinen harjoitus voivat lieventää pelon aiheuttamaa ahdistusta. Myös toistot ja onnistumisen kokemukset tekevät pelon voittamisesta kerta toisensa jälkeen helpompaa.

Kipinä on aika peloton. Tiettävästi hän kammoaa minun tavoin nukkeja ja korkeita paikkoja, pienempänä hän pelkäsi aaseja, koska sellainen puri häntä, kun hän oli jotakuinkin saman ikäinen kuin Kirppu nyt, eli kolme ja puoli vuotta. Hän ei taida pelätä niitä enää, mutta ovat ne vieläkin vähän kuumottavia. Kirppu taas rakastaa kissoja, mutta pelkää kuollakseen koiria, vaikka on pienestä asti yritetty häntä totuttaa koiriin. Varsinkin jos koira haukkuu, on se koosta riippumatta pelottava. Toisaalta isokin koira voi olla vähemmän pelottava, jos osoittautuu rauhalliseksi. Kaikki muutkin itseä isommat eläimet ovat Kirpun mielestä tosi pelottavia. Viime kesänä yritettiin mennä silittelemään lampaita ja siellä oli yksi lammas, joka rakastui Kirppuun ja olisi halunnut silityksiä, mutta Kirppu ei lämmennyt. Pikku karitsat sitä vastoin olivat Kirpun mielestä kivoja ja viimein oltuamme jo yli tunnin laitumella, uskalsi Kirppu vähän lähestyä isompaakin lammasta.

Löytyykö sinulta jokin muiden mielestä omituinen pelko, joka saa sinun karvat nousemaan pystyyn, mutta muissa herättää vaan ihmetystä tai huvittuneisuutta? Tältä listalta voit etsiä omasi. Fobioista on myös paljon tietoa ympäri internettiä ja omiin pelkoihin kannattaa tutustua ja tarvittaessa pyytää tai hakea apua niiden voittamiseen. Moni luulee kamppailevansa pelkojensa kanssa yksin, vaikka todellisuudessa fobia voi olla hyvinkin yleinen. 

Nostan tähän muutamia fobioita aakkosjärjestyksessä:

• Aeroacrofobia: avoimien korkeiden paikkojen pelko

Itse koen tämän hyvin tervehenkiseksi peloksi. Toisaalta minun kysymyksessäni mittasuhteet tekevät tästä fobian. En voi avoimella parvekkeella koskea betonikaiteeseen, kun mielessäni se murtuu ja näen itseni putovan. Sen sijaan suljetut tilat korkeallakaan eivät pelota, esim. Näsinneula ja lentokoneet.

• Alkektorofobia: kanojen pelko

En luullakseni kärsi tästä enää, eikä se ole läheskän fobia tasoa. Kanat vaan ovat vähän kuumottavia. En ole koskaan uskaltanut ottaa kanaa syliin, mutta en koe ajatusta mahdottomana.

• Amykhofobia: raavituksi tulemisen pelko

Tämä pelko on aiheellinen ja läsnä aina kun pitäisi saada kissa kuljetuslaatikkoon tai antaa matolääke. onneksi minulla ei ole tätä fobiana, koska sitten en voisi omistaa kissoja tai Kirppua.

• Automatonofobia: vatsastapuhjien nuken pelko, vahapatsaiden pelko

Tarvitseeko tätä edes perustella? Siis ohan ne nyt aivan sairaan karmivia. Kuin vääristynyt kuva ihmisestä. Vatsasta puhujat ovat toki superlahjakkaita, mutta moista nukkea en samaan tilaan itseni kanssa haluaisi. Vähän kihelmöi ajatuskin. Semmoiset muppettien tapaiset käsinuket on ihan jees.

• Basofobia: kaatumisen pelko

Yritin etsiä mikä on nimeltään jään läpi putoamisen pelko. Sille ei ole omaa nimikettä, mutta ilmeisesti kulkee tämän fobian alla. Kun Kipinä oli n. 2 vuotias, näin kahtena peräkkäisenä yönä unta, että hän vajosi jään läpi ja heräsin itkien hysteerisenä. En sen koomin ole uskaltanut mennä jäälle, jos siitä ei ole mennyt vähintään traktori yli. Sillonkin se vähän jännittää. Pagofobia on jään ja hallan pelko, mutta sekään ei ole jään läpi putoamisen pelko. Toki välttelen jäälle menoa, mutta voin käyttää jääkuutioita juomissa.

• Botanofobia: kasvien pelko

Rakastan kukkia ja huonekasvejani. Kultaköynnökseni ovat erittäin rakastettuja. Mutta sitten on vesikasvit, eritoten ahvenvitat. Akvaariota perustaessa voin kyllä istutella niitä pohjaan ja rannallakin jos sellainen kelluu vedessä, voin kädellä heittää sen kauemmaksi. Mutta jos sellainen tulee vastaan sukeltaessa tai edes hipaisee jalkaani, saan massiiviisen paniikkikohtauksen ja unohdan välittömästi uimataitoni ja puhdas eloonjäämisvietti taistele/pakene iskee. Tämä johtuu siitä, että noin ekalla luokalla Turengin Liinalammella ahvenvita kiertyi jalkani ympärille ja voin vannoa vaikka käsi raamatulla, että se yritti vetää minut syvyyksiin, mutta taistelin tieni rantaan se perkele yhä roikkuen jalassani. Minä en voi uida, jos on vesikasveja. En vain voi.

• Cancerofobia: syövän pelko

Tätini kuoltua syöpään olen entistä paremmin tajunnut oman kuolevaisuuteni. Kiitän jokaisesta päivästä lapsieni kanssa ja en mitenkän ole koko ajan ahdistunut, mutta joka kerta, kun kurkku on kipeä tai johonkin kolottaa, käy mielessä, että mitä jos.... Huomaan kopeloivani usein rintoja etsien patteja ja kyhmyjä. Tämä on toki järkevääkin, mutta ei sitä nuorena tuommoisia pelännyt.

• Coulrofobia: klovnien pelko

Klovnihyökkäyksien jälkeen moni traumaattinen lapsi varmasti kärsii tästä, mutta ovatko klovnit koskaan kenenkään mielestä ollut hauskoja tai ihania? Minusta ne on aina olleet vähän karmivia, joskaan en ole niitä pelännyt, en vain ole pitänyt niistä. Kipinän isä sitä vastoin pelkäsi kuollakseen klovneja. Olimme Etelä-Ruotsissä kun odotin Kipinää ja kävimme siellä sirkuksessa. Esitykseen kuului, että poimittiin muutama yleisön joukosta. Kuiskasin hänelle "Varo, ne haistaa pelon" ja tunsin kuinka hän jännittyi kauhusta vieressäni ja kuinkas ollakkaan sieltä kaikkien satojen joukosta klovni tuli hakemaan hänet areenalle tekemään jonglööraustemppuja. Urheasti hän meni, vaikka taisi lusikallinen luikahtaa housuun ilmeestä päätellen.

• Dentofobia: hammaslääkärin pelko

Tämä on niin voimakas pelko, että olen päätynyt jopa perumaan hammaslääkäriaikoja ja olen mennyt hoitoon kipeän hampaan kanssa vasta, kun olen joutunut nukkumaan kieli hampaiden välissä. Olemme työstäneet tätä terapiassa, koska tämä ja vesikasvien pelko ovat selkeästi elämää rajoittavia ja aiheuttavat todella kovan paniikkikohtauksen. Kerron täällä, mistä dentofobiani on saanut alkunsa.

• Ichthyofobia: kalojen pelko

Tämä ei varsinaisesti omalla kohdalla ole fobia, mutta silloin kun olin pieni, minulle sanottiin, että jos kastaa varpaita laiturilta veteen, voi hauki tulla nappaamaan varpaan. Aikuisiällä olen yrittänyt tietoisesti pakottaa itseni laittamaan varpaat veteen, mutta jokin minussa taistelee vastaan ja se tuntuu erittäin epämukavalta. Pidin sitä urbaani legendana, kunnes juuri luin uutisen, jossa käsiään pessyt mies joutui hauen hyökkäyksen uhriksi.

• Krupisufobia: portaiden välien pelko

Minulla tämä johtuu liian nuorena katsotuista kauhuelokuvista. Olen ehkä vähän natsi omien lasteni kohdalla, mitä ikärajoihin tulee. Meillä oli joskus yläkerta, kun asuimme Porissa, enkä uskaltanut kulkea yöllä portaissa. En voisi kuvitellakkaan muuttavani taloon, jossa portaissa on välit. Vaikka tiedän järjellä, ettei kukaan tarttuisi jalkaani, rupeaa silti syke nousemaan, iskee joku alkukantainen eloonjäämisvietti ja lopulta viimeiset askelmat on pakko juosta ylös. Ylhäällä helpotuksen sekaisen rauhoittumisen lomassa jo voi nauraa omalle hupsuudelle, mutta portaita noustessa kauhu on aitoa.

• Nekrofobia: kuoleman pelko

Olen vanhemmiten ajatellut paljon kuolemaani ja olenko tarpeeksi valmistautunut siihen. Ettei lapseni jää tyhjän päälle. Olen myös joutunut kohtaamaan kuolemaa pienestä asti lemmikkien kautta, työssäni eläinlääkärissä ja nyt vanemmiten olen myös menettänyt perheenjäseniä. Olen nähnyt kuolemaa tekeviä ihmisiä ja eläimiä, olen nähnyt ja haudannut kuolleita. Olen ollut mukana ja tehnyt itsekin yhden ruumiinavauksen. En siis todennäköisesti kärsi tästä, mutta eihän kuolema ja menttäminen ja suru ole koskaan helppo käsitellä, eikä siihen totu. Ja kyllä, pelkään omaa kuolemaani. Haluan elää ja nähdä lasteni kasvavan, jatkavan elämää, kukoistavan. Haluan vanheta minulle rakkaiden ihmisten ympäröimänä, muutaman sadan kissan kanssa.

• Nosofobia: sairauden, usein jonkin erityisen taudin pelko

Joskus pelkään, ihan todella pelkään, että minulla on alkava muistisairaus. Mummollani oli Alzheimer. Minä oikeasti unohtelen asioita. Ja menetän aikaa. Toivon todella, että kyse on ruuhkavuosista tai ADHD:sta, tutkimukset ovat kesken. Minulla ei varsinaisesti ole huono muisti, päin vastoin, sen sijaan se on valikoiva.

• Nyctohylofobia: pimeiden puistojen tai metsien pelko yöllä

Itseni kohdalla tämä ei kyllä ole fobia, mutta onhan se ihan tervehenkistä tuntea vaistonvaraisesti jo kuumotusta näitä kohtaan. Sen verran kuitenkin katsonut kauhuleffoja ja true crimea. Harvemmin sitä ketään raiskataan ja murhataan leikkipuistossa tai ostoskeskuksessa keskellä kirkasta päivää. Toki lapsia kyllä siepataan, joten tarkkailkaa lapsianne näin joskus videon, jossa näytettiin vanhemmille, kuinka helposti heidän lapsensa olisi vietävissä. Se oli aika hurjaa katsottavaa ja kotona varmasti käytiin aika tiukkoja keskusteluja. Videon voi katsoa täällä, sanattomaksi vetää. Kipinä kun oli sen ikäinen, että oli yksin ulkona, sovittiin turvasanoista, että jos joku tulee sanomaan, että äitisi on joutunut sairaalaan, kipinä ei lähde kenenkään mukaan, joka ei tiedä turvasanaa. Olen jo unohtanut, mitä sanaa käytimme.

• Parasitofobia: loiseliöiden pelko

"Parasitofobia, eli formikaatio tai akarofobia, on harhaluuloinen käsitys siitä, että ihossa tai sen alla liikkuu hyönteisiä, kuten muurahaisia. Tämä tila voi aiheuttaa voimakasta ahdistusta, paniikkia ja tarvetta raapia ihoa. 

Tarkemmin sanottuna, parasitofobia on harhaluulo siitä, että on saanut tartunnan pienistä elävistä organismeista, kuten täit, kirput, sienet, hiivat, madot tai jopa liskot, kertoo DermNet. Tämä harhaluulo voi olla niin vahva, että se aiheuttaa merkittävää ahdistusta ja pakonomaista käyttäytymistä, kuten ihon raapimista. " Näin kertoo Google. Tätä tälläistä on lieveilmiönä. Esim. joka kerta kun koulusta tai päiväkodista tulee täitiedote, rupee pää kutisemaan. Hillittömästi. Myös aina kun yksinäinen hius koskee niskaa, tuntuu, että siellä on ties mikä ötökkä. En silti usko, että tämä on fobiaa, vaan enemmänkin mielleyhtymä, samanlailla kun näkee jonkun syövän sitruunaa ja itselle tulee sylki suuhun. Tähän fobiaan liittyen olen  nähnyt elokuvan, jonka nimi oli Bug. Se oli vähän... ajatuksiaherättävä.

• Pathofobia: sairauden näkemisen pelko

Minä ja Kipinä ollaan oltu varsin terveitä, joten harvemmin ollaan tietoisesti vältelty paikkoja, joissa vähän niiskutetaan tai rokkoillaan. Kirpun kanssa olen ollut vähän varovaisempi. Minulla on semmoinen ominaisuus, että jos näen jonkun, jolta puuttuu jäseniä, tai on tosi kipeä tai on saanut pahan haavan, tunnen ikäänkuin lyönnin mahassani. Tai jos joku kertoo, että on satuttanut itsensä, näen tapauksen mielessäni ja tuntuu, että iskettäisiin mahaan. En tiedä mistä tämä johtuu. Ei sitä oikein sympatiasäryksikään voi sanoa, jos joku murtaa jalkansa ja minusta tuntuu, että mahaan iskettäisiin.

• Pediofobia: nukkejen pelko

Tämä ei ole pelkästään kauhuleffojen ansiota, tämän fobian ansiosta en halua katsoa kauhuleffoja, jossa on kuolleta lapsia tai nukkeja. Nuket ovat karseita. Parhaimmillaankin näyttävät kuolleilta vauvoilta, joille on jähmettynyt ikuinen vinksahtanut hymy naamale. Mummoni jostain syystä rakasti nukkeja. En voinut nukkua makkarissa, jossa ne nuket tuijottivat minua. En koskaan pienenä leikkinyt nukeilla, jos barbeja ei lasketa. Kaikista karmaisevimmat ovat vahanuket tai vatsastapuhujan nuket. Ja kerran Kärkkäisillä, olin jouluostoksilla ja silloin heillä oli nukke seinä, jossa oli kaikenlaisia nukkeja. Juuri kun kävelin ohi, nukke avasi silmät ja kääntyi minua kohti, joku toinen sanoi: "Mamma!" Taisin lirauttaa lusikallisen housuuni ja en sen koomin ole lähestynyt sitä hyllyä. Nykyään se ei enää ole takaseinällä. Olen myös vähän siedättynyt Kirpun myötä, kun hän niin rakastaa niitä. Ihan kaikkea en silti kotiini huoli, minunkin on nukuttava täällä! Kipinä jakaa inhoni nukkeihin.

• Podofobia: jalkojen pelko

Yritin etsiä pelkoa, jossa ei uskalla laittaa jalkoja sängyn laidan yli aj se löytyi tämän fobian alta. Tämä on vähän samanlainen, kun jalkojen uittaminen vedessä. Vaikka järki sanoo, ettei kukaan tartu varpaisiin ja vedä sinua toiseen ulottuvuuteen ja jos siellä on jotain sängyn alla, niin olet mennyttä joka tapauksessa, niin silti, vaatii hurjasti tahdonvoimaa siirtää jalka sängynlaidan yli ja jättää siihen. Useimmiten se on niin epämiellyttävä ajatus, ettei vaan pysty, mutta olen yrittänyt opetella tästä pelosta pois. Nuorempana en uskaltanut kesäkuumallakaan pitää jalkoja ulkona peiton alta, nykyään tämä ei tuota vaikeuksia.

• Scolecifobia: matojen pelko

Myös nimellä Vermifobia. Tämä pelko on kait enempi kohdistunut kastematoihin, joita en pelkää lainkaan. päinvastoin, kun ovat sateella seikkailulla tiellä, pelastan heitä kukkapenkkiini möyhimään. Sen sijaan pelkään toukkia. Edes neljän vuoden yhteiseloni sokeritoukka invaasion kanssa ei saanut minua tottumaan niihin. Päin vastoin minusta tuli neuroottinen niiden suhteen. Sain paniikkikohtauksen aina, jos niitä tuli sänkyyn, sohvalle tai varsinkin iholle. Semmoisesta kesti toipua monta päivää. Ja kun en pystynyt edes tappamaan niitä. Nyt ne ovat myrkytyksen ansiosta olleet vuoden poissa ja alan pikku hiljaa rentoutua. En esim. enää luiki yöllä taskulampun kanssa ja tarkista jokaista vaatetta, jonka puen päälleni. perhosen toukat ovat kyllä tosi symppiksiä, mutta ne ovat kanssa aika kuumottavia ne jotka roikkuvat ohuissa siimoissa puissa ja saattavat vaan laskeutua hiuksiin tai päälle.

• Spheksofobia: ampiaisten pelko

Pienenä en pelännyt ampiaisia yhtään. Nt vanhemmiten, kun minua ei ole koskaan pistänyt, en tiedä olenko allerginen ja kuolenko pistoon, niin olen alkanut välttää niitä. Kipinä ei todistetusti ole allerginen. Hän istui kuusi vuotta sitten yhden pääle.

• Thanatophobia: oman kuoleman tai läheisen menettämisen pelko

Kun ikää tulee, tämä pelko alkaa konkretisoitua. Huomaan sen vahvemmin omissa vanhemmissani, mutta niinkun edellä mainitsin, olen itse tätä miettinyt. Olen myös valmistautunut joskus menettämään omat vanhempani, koska niin päin se on luonnollista. Mummoni on supermimmi. Hän on haudannut jo 6 sisarusta, kaksi miestä ja tyttären. Se on pahinta mitä´vanhemmalle voi tapahtua, silti jotenkin, hän on selvinnyt siitä.

• Tokofobia: synnyttämisen pelko

Molempien lapsien kohdalla minua on tosi paljon pelottanut synnyttäminen. Kun Kipinän synnytys oli aika traumaattinen kokemus, Kirpun synnyttäminen pelotti kahta kauheammin. Silti ajatus sektiosta pelotti vielä enemmän. Sitäkin oli puhe, kun minulla oli raskausdiabetes. Ja kun Kirpun synnytys kesti ja kesti, kun en auennut tarpeeksi, puhuttiin siellä jo hätäsektiosta. Kirpun synnytys oli silti jollain lailla eheyttävä, koska kätilöt olivat niin kivoja ja minulla oli turvallinen olo siellä. Kaikki meni niinkuin piti. Jos pitäisi synnyttää vielä kolmas, luulen, että ehkä se jännittäisi, mutta ei niin paljon. Onhan näistä ennenkin selvitty. Ja onhan palkinto aivan paras. Panttereita olis kyllä pitänyt aivan heti saada. Tai pantterimunkki.

Johannalla on Keraunofobia: ukkosen ja salamoinnin pelko. Kun olimme pieniä, jos heidän mökillään oli ukonilma, piti meidän jopa keskellä yötä mennä eteiseen odottamaan, että ukonilma menee ohi. Maritalla on todella paha Araknofobia: hämähäkkien pelko. Annika tas pelkää kaikkia hyönteisiä; perhosiakin, joten hänellä on Insectofobia. Kakkosella on Pharmacofobia: lääkkeiden ottamisen pelko, tai oikeammin tablettien nielemisen pelko. On ollut tosi vaikeaa saada hänelle esim. kuumelääkettä, jos on ollut meillä kipeänä, myös päivittäiset lääkkeet ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Kaikki tabletit pitää murskata ja sekoittaa jugurttiin. Siilimiehellä on Ofidiofobia: käärmeiden pelko, koska käärme puri häntä lapsena. Myös koira on purrut häntä lapsena, mutta hänellä ei ole Kynofobiaa. Hän ei voi katsoa edes kuvaa tai videota käärmeestä ja Kirpun lelukäärmekin inhottaa. Kirppu sai sen naaupurin rouvalta, jonka kanssa käydään lenkkisaunassa. Siilimiehellä on myös Globofobia, eli hän pelkää ilmapalloja. Tyttärensä taasen rakastaa ilmapalloja, kaikissa muodoissa. Tämä onkin sitten vähän kuumottavaa Siilimiehelle.

Kun kävin listoja eri fobioista läpi, varmaan yksi hämmentävistä fobioista oli Anatidaefobia: ankan tarkkailemaksi joutumisen pelko. Wikipedian mukaan tämä on kuitenkin fiktiivinen fobia, sitä ei sen kummemmin selitetä, mutta tarkoittaisiko se, että se esiintyy jossakin kirjassa tai elokuvassa? Sitä vastoin Omphalophobia on Maikkarin tekemän jutun mukaan oikeasti olemassa ja tarkoittaa navan pelkoa, eli että näkisi jonkun navan tai joku vaikka koskettaisi omaa napaa. Arakhibutyrofobia: pelko siitä, että pähkinävoi tarttuu kitalakeen on varmasti aika aiheellinen pelko, koska yleensä se kai sinne juuttuu. Jos se tosiaan on täysin fobia tasoa, että ajatuskin aiheuttaa paniikkia, ehkä siinä tapauksessa maapähkinävoin välttely voisi olla ratkaisu. Jos kärsii Kionofobiasta, eli lumen pelosta, tuskin voi asua Suomessa, tai muissakaan pohjoismaissa. Voisi luulla myös, että jos kärsii Optofobiasta, eli silmien avaamisen pelosta, olisi elämä aika hankalaa. Kuvittele, että tuntisit paniikinomaista, silmitöntä pelkoa aina, kun sinun pitäisi avata silmät. Aika hurjaa. Mitä sellaista tämä ihminen on nähnyt, ettei uskalla enää koskaan avata silmiään? Vielä astetta hankalempi voisi olla käänteinen, eli silmien sulkemisen pelko, sillä ihminen räpäyttää silmiään keskimäärin 13 000–16 000 kertaa päivässä, kertoo Tieteen Kuvalehti. Joskus on nukuttavakin. Muistan lukeneeni, että ihminen nukkuu keskimäärin kolmasosan elämästään. Tämä voi olla epämukavaa silmät auki. Silmien sulkemisen pelko on myös yksi Optofobian muoto.

Siinä missä Kipinä on eläinkuiskaaja, niinkuin äitinsä, Kirppu pelkää aivan kaikkia eläimiä. Ja oikeasti pelkää. Vaikka ollaan pienestä pitäen yritetty totuttaa. Kaikkia itseään isompia koiria ja itseään pienempiäkin, jos ne haukkuu. Ja nehän haukkuu. Lampaita, vuohia, possuja, lehmiä. Matelijataloon ei suostunut ja linnutkin olivat vähän jännittäviä. Kilpikonna sen sijaan kiinnosteli ja kissat, kun käytiin Marolan kotieläinpihalla. Myös aasit, jotka olivat kauempana, olivat ihan jees. Hän tosin rakastaa kissoja ja kaikki maailman kissat ovat Gizmoja. Paitsi Hugo. Hugo on Hugo.

Tänä vuonna uskalsi silittää lammasta, kun äiti ja Johanna-täti oli tukena

Viime vuonna yksi lammas rakastui Kirppuun. Tunne ei ollut molemminpuolinen

Myös useat julkkikset ovat kertoneet erikoisista peloistaan. Jos omaat jonkin selittämättömän fobian, jota muut ympärilläsi ihmettelee, kommentoi alle.