Lupiinit

 Lupiinit herättävät tunteita. Monet pitävät tuota vierasperäistä kasvia kauniina. Fakta on, ettei se Suomen luontoon kuulu ja muokkaa maasta itselleen sopivan happaman, varmistaen samalla, ettei mikään muu kotoperäinen kasvi siinä kilpaile. Paitsi vuohenputki, joka kasvaa kaikkialla. Kun minä olin lapsi, tien viersillä oli varsinainen kukkien väriloisto. Oli kissakelloja ja keltaisia, valkoisia ja pinkkejä kukkia. Vaan eipä ole enää. Kaikkialla on oksettavan liila luupiinivaltameri. Ne näyttävät minusta luurangoilta, jotka tuulessa ojentelevät luisia käsiään. Ei todellakaan kutsuva näky, vaikka liila onkin lempivärini. Edes rentun ruusuja, eli horsmia ei paljon näy enää.

Kuin sinisiä luurankoja

Johanna oli tulossa meille kylään ja keskustelimme asiasta. Sanoin, että Lahdessa lupiinit ovat jo ongelma sekä maisemanrumentaja, koska vaikka lain mukaan pitäisi hävittää lupiinit ennen siemennystä, ei kaupunki tee mitään, ennen kuin on rangat jäljellä. Tien vierustat on surullista katsottavaa. Johanna vinkkasi, että on sovellus, josta saa rahaa, kun kerää lupiineja. Kerkesin jo innostua, kunnes selvisi, ettei Lahti tietenkään ole mukana. Jotenkin tää Lahti euroopan ympäristöpääkaupunkina on pelkkä vitsi. Päätimme joka tapauksessa mennä yleisenä hyvänä tekona harvestamaan lupiineja, mutta lopulta se jäi haaveeksi, koska lähes koko viikonlopun satoi.

Kerroin täällä botanofobiastani, joka koskee vesikasveja, lähinnä ahvenvitoja. Lupiini on kuin maanpäällinen ahvenvita, tosin en pelkää niitä. En varsinaisest vihaakaan niitä, mutta suututtaa, mitä se on tehnyt kotoperäisille kaunille kasveille. Mutta vihaan juhannusruusua. Vaikka se onkin kotoperäinen, perinteinen puska, niin sairaan raskas tyyppi. En tiedä miksi niitä puskia on täytynyt joka pihaan istuttaa. Minulla oli tämä kiusankappale edellisen asunnon pihalla. Kun vihdoin taloyhtiö suostui katkomaan tuon ärsyttävän puskan, joka kukkii kerran vuodessa viikon ja on muun ajan vuodesta ruma rytöläjä, käytin tilaisuuden hyväksi ja yritin hävittää mokoman pihaltani. olin yrittänyt tappaa mokomaa suolavedellä ja round-upilla, turhaan. Kaiveltiin ranteen paksuisia juuria maasta, jotka olivat yli viisi metriä pitkiä ja menivät talon alle. Pieniä ruusuja kasvoi lattialautojen välistä ja murensivat perustusta, että niin hyödyllinen kasvi. Saimme pääosin hävitettyä sen pihalta ja pidettyä kurissa, kun nyppäsimme kaikki kasvavat pikkuiset alut heti, kun niitä ilmestyi. Vihdoinkin pihassa pystyi kasvattamaan kasveja. Seuraavana vuonna sieltä kasvoi tulppaani, joka oli ehkä joskus istutettu, mutta ei ollut voinut ruusujen takia kasvaa. Sitä seuraavana vuonna viereen pölähti toinen. Nämä tulppaaniparat olivat olleet nukuksissa ainakin viisi vuotta, mutta kun oli tilaa kasvaa, he käyttivät sen hyväkseen. Olin tavattoman iloinen näistä tulppaaneista.

Tuossa ei kyllä kasva mikään muu. Muutaman kukan takia tuotakin rytöläjää joku katselee.

Lupiinit, niin kauniina kun joku niiden puolesta puhuja niitä pitääkin, on luonnon oma syöpä, joka valtaa alaa ja estää luontoa toimimasta sen luonnollisella tavalla ja leviää, kunnes ei ole jäljellä enää mitään muuta. Jos koko ajan ei sataisi, menisimme Kirpun kanssa harvestamaan lupiineja. Hän on sellainen tehopoimija. 

"Kaikki yhden ja kaksi kissankellojen puolesta!"