Taaperon lääkitseminen

Luojan kiitos Kipinä on aina ollut suht helppo lääkitä. Perussairauteen kun on kulunut jos jonkinlaista lääkettä. Pistämisen ja labrojen kanssa on joskus ollut haastetta, mutta oli sitten kyse tabletista, voiteista, tipoista tai suihkeita, niin Kipinää on aina pystynyt tutkimaan ja lääkitsemään suht hyvin. Hirvittävän reipas hän on ollut myös pistettävien asioiden kanssa, vaikka niistä tuli hänelle huono olo. Kävimme aluksi terveyskeskuksessa ja sitten aloin pistää häntä itse. Nykyään hän pistää itse itseään. 

Kirppu on ihan toista maata. Hän ei anna tutkia, ei niele kuin pureskeltavia tabletteja, ei ota nestemäisenä mitään lääkettä eikä anna suosiolla tiputtaa tai levittää mitään muuta kuin bebanteenia. Särkylääkkeistä hän ottaa vain Pamol f ja sitäkin pitää suostutella. Myös Kakkonen pelkää kuollakseen tablettien nielemistä. Ne pitää jauhaa hälle jugurttiin. Kirppu ei syö jugurttia, eikä rahkaa, kiisseliä, moussea tai mitään muutakaan. Huonosti enää smoothieitakaan. Mutta Pamol f menee. Ja bebanteeni. Hän oli juuri viime keskiviikkona kuumeessa ja annoin pamol f ja hän toipuikin parissa päivässä. Eka päivä meni nukkuessa ja toka rauhallisemmin leikkiessä. Kolmas sairauspäivä ja eka kuumeeton alkoi olla jo aika levoton. Minä olin Helsingissä ja Siilimies Kirpun kanssa. 

Lauantaina menimme talvitapahtumaan purkamaan energiaa Kirvan kanssa ja tarkoitus oli vielä mennä sunnuntaina uimaan yhdessä, mutta yöllä Kirpulla alkoi todella kova korvakipu.  Hän suorastaan kirkui ja minä paniikissa jo varasin Mehiläiseen lääkäriaiakaa peläten, että aamulla niitä ei enää olisi, koska sunnuntai. No aikoja varmaan olisi ollut, korvakipua sen sijaan ei. Mutta siis hän itkeskei melkein kahteen asti yöllä ja sitten siirryimme sohvalle nukkumaan, johon hän sitten viimenään nukahti lopun yöksi, kun olin antanut Pamol f kipuun ja hänen mielikseen levittänyt bebanteenia korvan ympärille. 

Kariston koululla oli talvitapahtuma, oli muskarii, kepparirataa, makkaraa, lettuja, kasvomaalausta ja paljon kaikkea hauskaa. Paloautoakin käytiin tukimassa läheltä.

Kirva ja Kirppu
Kuvissa näyttää, että heillä oli oikein kivaa ja ehkä olikin,
mutta tappelivat kyllä vähän päästä kuin olisivat sisaruksia.

Mentiin kuitenkin sinne lääkäriin, mutta aikamoinen lukitus asento piti ottaa ja käyttää kaikki voimat, että se lääkäri sai ees kattoo sinne korvaan. Ei auttanut suostuttelut ja kaunopuheet. Kirppu sanoikin, että pelottaa ja kun voimaa on kun höyryjunassa ja tahtoa sitäkin enemmän. Korvakäytävä vähän punoitti, mutta ei onneksi ollut tulehdus vielä välikorvassa. Lääkäri määräsi tippoja ja Kirppu meni leikkipaikalle sillä välin, kun minä maksoin meidät ulos. Sitten siirryimme parin korttelin päähän apteekkiin.

Apteekkari katsoi reseptiä ja totesi sen ylittävän aikuistenkin annoksen, joten piti ottaa uudelleen yhteys lääkäriin. Jonkin ajan päästä sekaannus saatiin selvitettyä ja saimme lääkkeen oikealla annostuksella ja menimme kotiin kaupan kautta. Illalla piti alkaa laittaa korvatippoja ja se oli kuin kidutusnäytelmä. Kirppu taisteli kuin Suomi talvisodassa vastaan ja lopulta minun oli pyydettävä Kipinä apuun. Saimme tipat viimein tiputettua ja aamulla sujui vähän helpommin. Hyvin vähän. Mutta selvisin jo sentään yksin. Yritä nyt selittää kolmevuotiaalle, että vaikka tuntuu vähän inhottavalle, niin häne parastaan tässä halutaan. Ihan kun minä häntä täällä muina hitlereinä ihan vaan huvikseni rääkkäisin.