Tämä vuosi, joitain suosi, enemmän

Tältä Kirppu näyttää kun mököttää. Hän sai asvaltti-ihottumaan nenäänsä tuiskahtaessaan nurin matkalla autolta kotiin.

Tämä vuosi on ollut raskas. Ensimmäinen vuosi ilman tätiäni, on pitänyt sisällään kaikenlaista, Iloja, suruja, onnistumisia ja vastoinkäymisiä. Listaan tätähn nyt muutamia, jotta voin myöhemmin palata muistelemaan, millaiset fiilikset niistä nousee pintaan. 

Tätini sai kesällä hautakiven ja se on todella kaunis. Olen surullinen, että hän ei kerinnyt nähdä Kipinän saavan valkolakkiaan tai menevän naimisiin. Tai Kirpun aloittavan koulua. Mutta hän näki molempien lapsieni syntymän ja kasvavan, oppivan uusia asioita. Hän näki Kipinän konfirmaation, hän on ollut mukana minun elämäni kaikissa vaiheissa. Asuttiinkin hetki yhdessä, minun ollessa pieni. Olimme niin läheisiä, toivottavasti hän tiesi aina, miten paljon minulle merkitsi.

Käytiin Kirpun kanssa moikkaamassa

Kirpulla oli keväällä todella paha uhma ja hän koetteli meitä tosissaan. Kesä sen sijaan meni hänen kanssaan tosi kivasti. Hän on tänä vuonna kasvanut hurjasti ja ottanut isoja askeleita elämän tiellä. Tammikuussa hän luopui boobista ja se oli tosi iso juttu. Palkinnoksi siitä hän sai adoptoida ikioman hattivatin. Hän on myös oppinut puhumaan tosi hyviun, laulamaan ja tunnistamaan värejä. Hänellä on jo omia juttuja ja hänelle on kehittynyt huumorintajua. Kaikenkaikkiaan mainio tyyppi. Tarhassa hän ei käytä vaippoja enää ollenkaan. Hetken se onnistui kotonakin, mutta hän ei yksinkertaisesti tunnista vielä hätää ja sitten sattuu vahinkoja, monta kertaa päivässä. Hän nukkuu joskus omassa sängyssään, mutta yleensä hän könyää minun vireeni. Kirpun pinnasänky vaihtui syksyllä isojen tyttöjen sänkyyn. Nyt hänellä on talosänky ja sänkyjemme välissä on yöpöytä. Joskus saan hänet omaan sänkyynsä pitämällä hänen kädestään kiinni yöpöydän ali. Hän ja paras ystävänsä Kirva ovat manio parivaljakko. Joka toisella kerralla tapellaan ja joka toisella halitaan. Parhaimmilla kerroilla tehdään molempia. Omaa tahtoa hänellä on edelleen. Olen yrittänyt kanavoida sitä urheiluharrastuksiin. Kesällä kiersimme hippokisoja. Sijoituttiinkin!

Kirppu ja Kirva, käsi kädessä tutkimassa metsää

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen, mutta varsinkin tämän uuden hallituksen myötä, se on koko ajan vähemmän totta. Uusi hallituksemme on syössyt enemmän ja enemmän ihmisiä köyhyysrajan alapuolelle ja kun "köyhät kyykkyyn" porvarihallitus kohentaa rikkaiden asemaan ja leikkaa jo valmiiksi heikommassa asemassa olevia, rikkaat syyllistävät köyhiä väittämällä, että köyhyys on oma vika. On helppo sanoa, että sen kun menee töihin ja ostaa halvempia tuotteita, kun ei ole tarvinnut miettiä maksaako vuokraa vai ostaako lapsille ruokaa. Kun käsitys köyhyydestä ja säästämisestä on, että "voi vaihtaa shampanjan kyykkyviiniin". Itse olen aktiivisesti joka kuukausi hakenut töitä. Moneen paikkaan on yli sata hakijaa ja tarvittaisiin korkeakoulutus, jota kyseeessä olevaan työhön ei edes tarvitse. Työnantajat haluavat vain korkeesti koulutettuja. Miten minulla taloudellisesti olisi ikinä mahdollista korkeakouluttautua, kun tämän hetkiset tuloni eivät riitä kattamaan edes nykyistä elämistämme. KELA ei myöskään hyväksy säästämistä, joten ahdingosta ei ole koskaan mahdollista nousta, ellei ihme tapahdu ja voita lotossa tai työllisty. Jos lähtisin päätoimiseksi opiskelijaksi, tuloni tippuisivat monta sataa euroa. En pystyisi maksamaan laskujani, elättämään lapsiani saati kustantamaan opiskelujani. Opiskelu on rikkaiden etuoikeus. Tässä on aika avaava juttu millaista on elää köyhänä. Minä myös olen tehnyt suuren osan työhistoriastani ilmaiseksi. "Ei auta, että hoidat hommasi ja keräät hyvää palautetta. Se ei yksinkertaisesti riitä." Joka kerta ajattelee, että nyt kun hoidat hommasi hyvin, saat jalan oven väliin, mutta tehtyäsi puoli vuotta 9€/pv palkalla töitä, samaa työtä, josta muut saavat 2000-3500€/kk, vihdoin koittaa päivä, kun sinut pitäisi palkata, alkaa selittely: "Olisi tosi kiva palkata sinut ja työpanoksellesi olisi kyllä tarvetta, mutta meidän täytyy nyt leikata markkinoinnista kun myynnit ei oo sujuneet..". Kyllä kaikki ilmaiseksi töihin ottaa, mutta miten saisi puhuttua itselleen työn, josta saisi ihan palkkaakin. Ja että saisi oikeasti vielä palkkaa, jota kuuluu saada. Sitä rupee aliarvioimaan itseään ja vähättelemään osaamista, kun ei kelpaa kenellekään. Voin rehellisesti myöntää, että olen tyytyväinen, että olen voinut olla läsnä lapsilleni ja nähdä heidän kasvavan, vaikka se tarkoittaakin, ettei meillä ole ollut varaa kaikkeen. Kaikesta on tingitty. Vaatteet ostettu kirpputoreilta, on ostettu halppismerkkejä ruuissa, harrastaa on saanut vain edullisia vaihtoehtoja ja leluja on saatu lähinnä lahjaksi. Ilman äitiäni ja tätiäni lapseni olisivat eläneet puutteessa ja olisin korviani myöten veloissa. He ovat tukeneet minua aina taloudellisesti ja auttaneet minua hädän hetkellä ja olen siitä ikuisesti heille kiitollinen. Vaikka nautin siitä, että olen saanut olla läsnä lapsilleni, olen sislti yrittänyt aktiivisesti löytää työtä ja olen sitä valmis myös vastaanottamaan.

Minä ja Kirppu nautimme kesästä maauimalassa

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sodan uhka Suomeen ahdistaa minua joskus, Yön pimeinä tunteina, kun en saa heti unta ja olen ensin käynyt läpi kaikki epäonnistumiseni ja to do-listani, mietin, mitä tekisimme, jos sota syttyisi ja Venäjä hyökkäisi tänne. Pitäisikö jodia olla kaapissa, entä puhdasta vettä? Onko meillä tarpeeksi pakkasessa ruokaa, entä kuivakaapissa? Mitä jos joutuisimme lähtemään kotoa? Voinko ottaa kissat mukaan? Onko minusta lopettamaan Chinchillaa tai Kipinän liskoa? Vaikka näitä pitäisi ehkä ajatella, rupeavat ne loppujen lopuksi ahdistamaan niin paljon, että minun on yksinkertaisesti pakko sulkea mieleni niiltä. 

Toiset ajattelevat, että tämä on pikku juttu, mutta minulle ja Kirpulle tämä on tosi iso juttu ja valtavan suuri menetys. Lahti sulki tänä vuonna maauimalan ovet, ehkä lopullisesti. Olimme Kirpun ja Kipinän kanssa viimeisenä päivänä jättämässä jäähyväisiä, vaikka päivä oli kylmä ja sateinen. Kun alkoi tihuttaa ja olimme isossa altaassa, Kirppu parkaisi: "Äääää, mennään äkkiä sisään, me kastutaan!". Kävimme Kirpun kanssa uimassa maauimalassa usein ja se on yksi lempipaikkamme kesällä. Ihanaa oli polskia puhtaassa vedessä ja ottaa aurinkoa mäessä ja mutustaa eväitä. Myös sauna oli tosi kiva. En tiedä mitä ensi kesänä keksimme, Kirppu kun aikaisemmin on inhonnut luonnonvesiä, kun ovat niin kylmiä ja läheisillä rannoilla ei ole suihkumahdollisuuksia. En voi vieläkään käsittää, ettei maauimalan korjaukseen muka löytynyt rahaa, kun hullumpiinkin projekteihin täällä on rahaa syydetty. Ja onhan Lahti olevinaan urheilukaupunki. 

En voi uskoa, ettei päästä tänne enää

Kipinän suuri toive jatko-opinnoista täyttyi ja hän aloitti tänä syksynä Lukio Gaudiassa. Hän valmistui peruskoulusta JOPO:jen parhaimmalla keskiarvolla ja sai siitä hyvästä stipendin. Hän on eritoten loistan ut kielissä ja viihtynyt tosi hyvin uudessa opinahjossaan. Hänen mielestään luokkalaiset muutamaa lukuunottamatta ovat kivoimmat kuin tähän asti koskaan ja kaverreitakin on saanut. Iso parannus siis aiempaan. Ja olihan äidillä aihetta ylpeyteen kun joulujuhlassa hänelle myönnettiin Kannustaja-palkinto. Tähän oppilaat keskuudestaan valitsivat kannustavimman ja hyväkäytöksisimmän oppilaan. Kipinä ja joku poika pääsivät äänissä tasoihin yhden pisteen erolla pojan hyväksi, mutta koska poika perseili aika paljon oppitunneilla ja itsenäisyyspäiväjuhlissa hänet oli tarvinnut poistaa tilaisuudesta, päättivät opettajat, että palkinto oikeutetusti kuuluu Kipinälle, joka on aina hyväkäytöksinen. Ainoa episodi tapahtui aivan koulun alussa, kun olivat kuvistunnilla käymässä Malvassa. Kipinä ei voinut mennä viimeiseen huoneeseen migreeniriskin takia, vaan meni odottamaan sinne, mistä luokan olisi tarkoitus tulla ulos. Aika kauan odoteltuaan Kipinä meni etsimään heitä, mutta sekä luokka, että hänen reppunsa oli poissa. Kipinä sai paniikkikohtauksen ja soitti minulle. Rauhottelin häntä puhelimessa ja käskin mennä koululle selvittämään asiaa. Ensin Kipinä ei suostunut lähtemään, kun oli sanottu, ettei saa omin luvin lähteä, mutta lopulta sain hänet menemään koululle ja loulta asia selvisi. Luokka oli mennyt takaisin, ei eteenpäin ja opettaja ei ollut huomannut, että lapseni puuttuu, vaan kiirehtinyt seuraavalle tunnille ja muut oppilaat olivat ottaneet Kipinän repun mukaansa. Opettaja pyysi vielä anteeksi Kipinältä. 

Olen tätänä syksynä päässyt nauttimaan kahdesta teatteriesityksestä. Black Riderin minulle ja Siilimiehelle mahdollisti Anniina, joka toimi Kirppuvahtina. Thelmaa ja Loviisaa katsomaan sen sijaan hän lähti kanssani. Esitys oli hyvin feministinen, mutta mielestäni tärkeä kuvaus naisvihasta, mitä me edelleen vuonna 2024 saamme kokea. Siinä oli kuvattu historian henkilöitä ja tapahtumia ja Madonna-myyttiä aivan uudenlaisesta tulokulmasta. Tällaista ei ole ennen tehty, mutta olisi pitänyt tehdä!

Oltiin tokassa rivissä

Maria mahdollisti minulle ja Susannalle irtioton arjesta lahjoittamalla kaksi lippua Kaija Koon keikalle. Susannalla on pitkään ollut rankkaa sairaan anoppinsa kanssa ja minulla juuri ei vapaa-aikaa tai irtiottoja arjessa ole saatavilla, joten molemmille supernaisille tämä teki hyvää. Päästyämme paikalle, Saimme kuulla olevamme VIP-vieraita ja saimme VIP-kohtelun. Pääsimme upeaan lounge-baariin jossa oli aivan ihania naposteltavia ja saimme tervetulodringit sekä kuohuvaa. Täytimme vesipullot tarjoilijoiden avustuksella, koska vessan hansasta tuli greippi lonkeron väristä vettä. Minä rohkeana jopa masitoin sitä, mutta tarkemmin harkittuani, en sitten uskaltanut juoda sitä kun näin sieluni silmin ripuloivani koko keikan ajan. Päästyämme alas, oli siellä toinen turvatarkastus, jossa meinasivat takavarikoida pullomme, mutta kun vakuutimme, että ne on täytetty loungessa ja näytimme VIP lätkiäämme, he päästivät kuin ihmeen kaupalla meidät läpi. Keikka oli upea. Kaija oli upea, me olimme upeita. Edessäni oli pari tyttöä ja toisella oli ihan superhyvä kamera puhelimessaan, joten tein nopeasti päätökseni ja repäisin kalenteristani sivun ja kirjoitin siihen puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni ja pyysin lähettämään minulle kuvia keikan jälkeen. Bailasimme yhdessä tytön kanssa loppu keikan. Keikan loputtua lähdimme hakemaan takkejamme ja totesimme, että tämä oli ainoa, jota ei oltu hyvin organisoitu ja suunniteltu. Kaikki muu oli sujunut kuin tanssi, mutta aulass aei tiennyt kuka oli menossa tai tulossa ja kaikki yhdessä sumpussa. Itse olisin organisoinut niin, että yhdeltä puolelta takki mukaan, toiselta puolelta ulos. Yrtimme mennä jonojen läpi kohti VIP tiskiä, johon olimme jättäneet takit, jotta pääsisimme oikeaan jonoon. Yhtäkkiä matka tyssäsi, kun ihmisiä oli niin paljon, ettei päässyt enään minnekäään, olin aika lähellä tiskiä ja arvioin mahdollisuuksia päästä jonon hännille, totesin, että nopeampaa olisi vain napata takit ja yrittää poistua jonosta, kuin yrittää päästä jonon hännille, jonne olisi kuuluttu. Minulle ei loppujen louksi kerennyt tulla edes klaustrofobiaa, kun saatiin takit suht nopeasti ja päästiin ulos kirpeään pakkasiltaan. Kirppu oli ollut hoidossa äidilläni, asuvat lähellä Böle-areenaa, ja hyvin heillä oli mennyt. Kotimatka tuntui loputtomalta, nauhoitimme Siilimiehelle videota siitä, millaista on ajaa kelissä, kun lyhyillä valoilla näkee paremmin kuin pitkillä. Kerron lisää sen päivän kelistä täällä.

Vuoden yksi kohokohdista on tietenkin Ankanpoikanen. Elikkä Maritan pieni poika, joka syntyi 4.11 sektiolla. 5.1 saa nimen ja minusta tulee virallisesti hänen kumminsa. Hän on kyllä niin suloinen. Raskaus oli vaikea, eikä valitettavasti pienen pojan elämän alku ole ollut juurikaan helpompi. Paljon lääkärikäyntejä, tutkimuksia, sairaalajaksoja sekä haasteita, mutta näistäkin huolimatta hän kasvaa hurjaa vauhtia. Kirppukin rakastaa vauvaa kuin omaansa.

Kirppu tapasi Ankanpoikasen tokaa kertaa