Hyvät teot eivät jää rankaisematta

Kävimme Siilimiehen kanssa teatterissa katsomassa puoliksi suomenkielisen, puoliksi englanninkielisen teatteriesityksen, Black Riderin. Se oli varsin… erikoinen. Hyvin erilainen, mitkä olivat ennakko-odotukset. Erittäin hyvin toteutettu ja musiikkinumerot olivat näyttäviä ja kokonaisuus toimi tosi hyvin. Olin niin varma, että Kipinä ihastuisi moiseen spektaakkeeliin, että siltä istumalta ostin hänelle ja Johannalle, joka on Kipinän kummitustäti, liput tammikuulle ja laitoin viestin Johannalle, että varaa kalenterista sen viikonlopun. Kipeys ei ole vaihtoehto ja vatsataudit voi potea muulloin. Päätin myös pitää Kirpun synttärit samana viikonloppuna, niin menisi kaksi kärpästä yhdellä istumalla. Palataampa meidän teatteri-iltaamme.

Siilimies vei Kirpun Kirvalle ja olimme sopineet Anniinan kanssa, että kun Kirva menee nukkumaan, hän kävelee Kirpun kanssa meille ja he sitten Kipinän kanssa yrittävät saada Kirpun nukkumaan. Lähdimme teatterille ja otimme pienet lasilliset ylikallista viiniä, olihan tämä minun ja Siilimiehen jaettu syntymäpäivälahja. Join omani luonnollisesti vissyllä, kosa valkkaria ei saa alas millään muulla. En vain taida olla tarpeeksi aikuinen nauttiakseni hienostuneesta mausta. Punaviiniä ei saa alas millään. Vakaa mielipiteeni on, että punaviini on veren ja hikisukan epäpyhä yhdistelmä ja vivahteet kuten “hedelmäinen” tai “pähkinäinen”, tulee siitä, mihin sillä hikisukalla on kulloinkin astuttu.

Teatteriesitys oli lyhyesti sanottuna upea, kuten jo avasinkin. Lähdimme sieltä ajelemaan kotiin, kunnes muistin Kipinän lääkkeen juuri ennen Ahtialan ostaria. Käänsimme auton ympäri ja pistäydyin hakemaan lääkkeet Yliopiston apteekista. Tilauslistalla oli myös mustikkakeittoa ja jotain muuta, jota en tähän hätään muista, joten päätin kävellä Mascottiin sillä välin, kun Siilimies hakisi auton lähemmäs. Näin sisäänmennessä Ykkösen ja Kakkosen äidin kaupan aulassa ja pyyhälsin sisään moikkaamatta. Siilimies tuli kohta perässäni ja mainitsi myös asiasta. Kysyin tarjosiko hän kyytiä kotiin, sillä asummehan me parin kilometrin päässä toisistamme. Siilimies sanoi, ettei ollut tarjonnut, mutta huomattuaan hänet bussipysäkillä, pysähtyi läheiseen parkkiruutuun ja meni tarjoaamaan kyytiä, kun minä häthätää rupesin tyhjentämään takapenkkiä. Ajelimme kotiinpäin ja juttelimme esityksestä. Pyysin jättämään minut ensin, koska Kipinältä oli tullut jo viestejä, että Kirppu ei suostunut millään nukkumaan. Vietyään lastensa äidin kotiin, Siilimies tuli katsomaan tilanteen ja juttelimee hetken esityksestä ja illan kulusta. Anniina oli saanut Kirpun nukkumaan ja vieläpä omaan sänkyynsä. P*äätimme vetäytyä kaikki yöpuulle ja Anniina ja Siilimies lähtivät kotiinsa, minä rupesin etsimään puhelintani. Ei löydy mistään. Kävin katsomassa autolta ja totesin, että soittaminen olisi hyödytöntä, koska se oli teatterin jäljiltä äänettömällä. Keksin jäljittää sitä Kipinän puhelimella ja sydämeni jätti lyönnin välistä, kun näin, että se on liikkeellä. Yritin soittaa siihen, mutta siihen ei vastattu. Lopulta se jäljittyi sopenkorpeen ja matkalla soitin Siilimiehelle, että jahtaan puhelintani, jos minusta ei kuulu niin viimeinen lokaationi on lähellä Patinaa. Helpoituksen huokaus pääsi, kun puhelin paikantui bussivarikolle. Nyt pitäisi estää sen joutuminen löytötavaroihin, ettei se matkaa Kouvolaan. Ajoin varikolle ja rukoilin, että katsoisivat toimistosta. Näytin puhelimestani, että puhelin on siellä. He toivatkin minulle puhelimen ilman kuoria ja runko ja näyttö rikki. Yritin laittaa koodin ja tajusin, että kyse ei ole minun puhelimestani. He sanoivat, ettei ole muita puhelimia. Ei auttanut kuin nukkua yön yli, mitään ei olisi tehtävissä ennen seuraavaa päivää. Heti kun toimisto aukesi, soitin Kipinän puhelimesta ja onneksi puhelimeni lukitusnäytöllä lukee nimeni, sähköpostiosoitteeni ja Maritan yhteystiedot, koska he sanoivat heti, että nimelläni on siellä puhelin. Lähdin välittömästi hakemaan sitä ja raportista näkyi, että puhelimeni oli annettu bussikuskille vajaa puoli tuntia sen jälkeen, kun otimme Siilimiehen lasten äidin kyytiin. Luojalle kiitos. Myös kaikki korttini ja lasten KELA-kortit ja kaksikymppinen setelitaskussakin olivat tallessa. Huhhuh, kiitos, kiitos kiitos. Taas rukouksiini vastattiin. Mutta kieltämättä ensin tuntui, että yritin olla kiva toiselle ja tämän tapauksen johdosta jostain syystä puhelimeni hukkui. Emme Siilimiehen kanssa pystyneet millään ymmärtämään missä vaiheessa ja mihin puhelimeni sitten oli pudonnut, mutta jos en olisi halunnut tarjota kyytiä, se olisi ollut tallessa. Olen silti iloinen, että tarjosimme, kun puhelinkin kerta löytyi.