Onnettomien sielujen juna

Matkustettiin tänään taas junalla Helsinkiin. Kyllä se vaan on helppoa, paitsi silloin kun se on vaikeeta. Kirpulla oli ylimääräinen neuvola ja kasvukäyrät näyttivät kaiken kaikkiaan hyviltä. Marita oli meidän mukana. Minä ja Kirppu oltiin kuin nukkuvan rukoukset. Ainoa vapaa aika oli klo 8.00 ja se on yö vielä minulle ja Kirpulle. En vaan kerta kaikkiaan sopeudu tähän aamuihmisten yhteiskuntaan. Taas on vatsa sekaisin. Kävin aamulla pikapikaa suihkussa, kun Marita puki Kirppua. Heitin Kipinän torille ja varmistin, että oli pakannut tukiperhettä varten. Neuvolan jälkeen kävin ärrällä hakemassa aamupalaa ja kahvin ja sitten suuntasin juna-asemalle. Virittelin ekaa kertaa rattaat käyttöön. Toimisikohan turvaistuin pussi tässä, jäin miettimään? Lähdin junalle ja hissi 1-2 laitureille ei toiminut. Jätin vauvan hissiin ja juoksin ylös, ei toiminut sielläkään. Mietin etten kerkeisi millään seikkailemaan toiselle puolelle hissiin ison autotien yli, joten ainoa vaihtoehto oli lähteä eteenemään porras kerrallaan. Puolessa välissä nuori nainen kysyi tarvitsenko apua ja päädyimme työnjakoon, että minä nostan ja hän vetää. Päästiin näin junaan, valitsin viimeisen vaunun, mutta koska Kirppu nukahti ja aulassa ei ollut tilaa, työnsin vaunut hyttiin. Jos tulee väenpaljous, niin työnnän ovikäytävälle. Murehdin hissiasiaa takaisintullessa. Mahassa kiersi koko junamatkan ja lausuin äänettömiä rukouksia, että kestäisin iskän liikkeelle asti. Nyt en ainakaan kokeilisi onneani ja luottaisi pieruun. En voinut jättää vauvaa ja vessaa ei junassa näkynyt vaunun kummassakaan päässä. Selvisin kuin selvisinkin Steissille ja siellä oli hotelli helpotus, tosin maksullinen, mutta taatusti koko euron arvoinen. Invavessaan mahtui vauvakin. Olen aikaisemmin jo miettinyt asiaa ja nyt taasen, miksi invavessoissa on aina paperiteline niin kaukana? Luulisi, että jos on liikuntarajoitteinen on vaikeampaa kurottaa vielä kauempaa kuin terveet ihmiset.

Tuntuu, että on hyvin vessapainotteisia nämä minun jutut viime aikoina. Lupaan kirjoittaa muustakin, mutta minusta on ihan hyvä, että näistäkin asioista voi puhua häpeilemättä. Kaikkea sitä kuitenkin ihmiselle sattuu ja koska olen oman elämäni Pirjo, minun arjen huumorini vaan aiheuttaa babybrainien lisäksi stressivatsa. Niin se vain on, kun sille ei voi mitään, parempi ottaa huumorilla. Muuten unohdin yhteen asuntonäyttöön meidän hoitolaukun. Ja minun lompakko oli siellä, oli vähän noloa soittaa välittäjälle illalla, että hei, päästäiskö vielä käymään kohteessa.

Käytiin syömässä taas kiinalaisessa ja Kirppu söi rapukakkua ja höyrystettyjä vihanneksia. Tämän jälkeen suuntasin bussipysäkkiä kohti. Juuri kun olin tien toisella puolella, näin kun 71 lähti laiturilta. Päätin mennä odottamaan seuraavaa, mutta se kurvadikin samaan aikaan minun kanssa pysäkille. Meneepä näitä tiuhaan. Hyppäsin kyytiin. Meno oli melkoista, kaksi naista kaatui vaunujemme päälle kun kuski kaahaili menemään. Kaiken tämän ajan Kirppu nukkui sikeästi. Vielä päästyämme Mummille (äidilleni), hän kuorsasi kuin merimies.

Illalla junassa meno oli melkoinen. Kellään ei tuntunut olevan asianmukaisesti lippua. Tämä kaikki tapahtui meidän vaunussa: Edessämme istui nainen, selkeesti joissain aineissa. Konduktööri tuli kysymään lippuja, hän olisi halunnut ostaa lipun. Konnari sanoi, ettei moneen vuoteen ole voinut lähijunasta ostaa lippua ja antoi vaihtoehdon ostaa puhelimella, mutta se ei käynyt, kun hänellä vaan oli käteistä. Konnari sanoi, että naisen oli poistuttava Tikkurilassa ostamaan lippu ja selvitti, mistä hän voi semmoisen ostaa käteisellä. Toinen konnari kiersi sillä välin vaunua. Minun vieressä tyttö oli ostanut opiskelijalipun, mutta hänen opiskeljikorttinsa oli mennyt vanhaksi. Yhdellä naisella oli väärän vyöhykkeen lippu. Yhdelle naiselle järkytykselseen selvisi, ettei hän ole Kirkkonummen junassa, vaikka oli mielestään katsonut raiteen oikein. Yksi sankari halusi vessaan. Vaunun perällä joku vielä luuli olevansa R-junassa, mihin lie sekin sieluriepu matkalla. Minulla ei tietenkään ollut lippua, enkä uskaltanut kysyä Kirpulle muistolippua. Kaiken tämän ajan konnarit olivat ymmärtäväisiä, rauhallisia ja jaksoivat selittää, ohjata ja neuvoa. Semmonen pikkuvinkki vapaa matkustajille! Jos meinaat mennä pummilla, käytä aamujunia. Olen huomannut tässä kaavan. Ei ole väliä mihin aikaan aamun ja aamupäivän välissä olen matkustanut, jopa iltapäivän puolella. KOSKAAN ei ole ollut lipuntarkastajia. Ei ole väliä mihin aikaan myöhään iltapäivällä tai illalla olen mennyt takaisin Lahteen, AINA on ollut lipuntarkastastus. 

Juna saapui raiteille 3-4. Piruuttani kokeilin, 1-2 raiteiden hissi ei toiminut vieläkään. Heillä on ollut vain 12h aikaa korjata se. Minusta se oli sama hissi, joka ei toiminut silloinkaan, kun oli Kipinän luokkaretki melkein kuukausi takaperin.