Fifty is here
2019 Vuonna tein Siilimiehen synttäreille ehkä eeppisimmän kakun ikinä. Olimme juuri katsoneet lempisarjamme Game of Thronesit yhdessä ja olimme aloittaneet tapailun. Olimme samassa työpaikassa ja aamulla hän yritti vihjailla synttäreistään. Otin riskin ja esitin, etten ollut muistanut (Jos hän olisi tuntenut minut paremmin, en koskaan unohda kenenkään synttäreitä) ja kun näin hänen musertuneen ilmeensä kun totesin välinpitämättömästi, ettei hänen synttärit ole iso juttu, välivuosia vaan, melkein paljastin koko yllätyksen. Kovetin itseni hänen surkeasta ilmestään huolimatta ja muistutin, että hänen tulisi korjata Maritan tietokone myöhemmin. Olin jo aikaisemmin vienyt kakun hänen luokseen. Muut sniikkasivat kaikki sinne edeltä ja melkein jäimme kiinni, kun Siilimies ihmetteli miksi Natalien auto oli Maritan parkkipaikalla. Tokaisin vaan, että Natalie värjää Maritan tukkaa ja Siilimies ei sen kummemmin asiaa jäänyt pohtimaan. Mentiin sisään ja kun hän asettui tietokoneelle ja rupesimmekin kaikki yhtäkkiä laulamaan, niin hänen yllättyneen onnellisen sekaisesta ilmestään näki, että yllätys oli mennyt maaliin. Toinen yllätys oli kakku.
2022 Viimeinkin voimme todeta, että Fifty is here. Olin tehnyt Sacher-kakun, jonka olin kostuttanut viskillä. Kakkonen tuli meille jo lauantaina ja sunnuntaina aamulla Siilimies tuli ja otimme Peterin, joka on Kirpun kummisetä, naapurista kyytiin. Lahjaksi Siilimiehelle olin ostanut Skotlantilaista viskiä. Kierrätin Siilimiestä kaupungilla hämätäkseni häntä ja sitten mentiin Ykkösen työpaikalle Pincadeen. Siellä oli lystiä. Pelasimme retropelejä, minä lähinnä flipperiä. Ykkönen oli meitä varten kääntänyt yhden Escape-room huoneen englanniksi ja olimme ikäänkuin guineapigs, jos joskus lähitulevaisuudessa rupeisivat tarjoamaan englanninkielisiä huoneita. Olimme sopineet, että jos haluamme vihjeen, Siilimiehen on sanottava suomeksi "sammakonperse". Vain kerran täytyi turvautua tähän, tosin koska emme keksinyt millään yhtä jekkua, joten Ykkönen vihjaisi sen pyytämättä. Pääsimme kuin pääsimmekin ulos ja jäi vielä 8 minuuttia aikaakin. Pakohuoneen jälkeen suunnattiin Momentoon syömään ja lopuksi Ykkösen luo kakkukahveille. Kirppu oli Liisan luona hoidossa ja kävin hakemassa hänet ravintolan jälkeen, kun olin vienyt muut Ykköselle ja Peterin kotiin. Kirppu oli niin onnellinen nähdessään minut, mutta kun hänelle valkeni, että se tarkoittaa, että pitäisi lähteä, iski lähtökiukku. Hänellä oli ollut niin kivaa, kun Liisan 1,5v ja 4,v olivat vuorotellen käyneet pussailemassa ja leikkineet Kirpun kanssa. Selkeästi Kirppu tulee paremmin toimeen isompien kanssa, kun hän on ehkä vähän liian villi omanikäistensä seuraan. Kakku ei ollut niin onnistunut, kuin oisi voinut olla. Minun synttäreille kehitän sitruunakakun ja vien sen, sekä palan sacher-kakkua mukanani, kun starttaan Poriin vauvauinnin jälkeen Kipinän kanssa. Mennään Marialle ja tarkoitus olisi myös nähdä Annikaa pitkästä aikaa. Tosin en ole hänen kanssaan vielä sopinut mitään, mutta soitan matkalta..jpg)





Kommentit
Lähetä kommentti