Hilpuri-hiiri
Tänään pelastin hiiren.
Tiedän, että ne ovat tuhoeläimiä ja ärsyttäähän se, että ne tekee tuhojaan varastossa. Jotkut niitä myrkyttääkin ja lossalla ottaa. Kerran edellisessä asunnossa, edellisessä parisuhteessa ostettiin lossa meidänkin varastoon, mutta ansa kerkisi olla ehkä tunnin, kun tunsin omantunnontuskia ja sydämeen sattui niin paljon, että käskin mennä laukasemaan mokoman. Sitten kyllä ei tee pahaa syöttää kuolleita hiiriä kissoille ja kyllä ne herkutteli muutamalla metsämyyrällä poikavuosinaan exän mökillä. Mutta en voinut ajaa ohi, enkä varsinkaan päältä. Näin heti hiiren kyhjöttämässä ajotiellä. Luulin ensin lehdeksi, kun ei liikkunut ja olin ajamassa eteenpäin, kunnes pieni ääni pään sisällä sanoi, että: "Kyllä sinä turkin tunnistat, kun sellaisen näät!", joten parkkasin auton pihatielle ja menin katsomaan, mikä hänellä olisi hätänä. Olin ajatellut, että pikkuinen yrittäisi minun lähestyessä nilkuttaa karkuun tai puolustautua, mutta hän vain kyhjötti ja hengitti tiheästi. Autettava tämä kaveri on joka tapauksessa tavalla tai toisella turvaan ajotieltä. ilman hanskoja en uskaltanut nostaa ja minulla oli Kirppu autossa ja auto keskellä pihatietä. Jos lähtisin hakemaan tarvikkeita, voisi joku sillä välin ajaa pikkuisen yli ja en voinut jättää Kirppua yksinkään. Rupesin pommittamaan Siilimiestä. Kun hän viimein vastasi puhelimeen, käskin hakemaan meiltä hanskat, askarteluun käyttämämme puolikkaan muropaketin ja vähän chinchillan ruokaa.
 |
| Facebookin ryhmässä hänet tunnistettiin luultavasti metsähiireksi |
Siilimies ei aivan tuntunut ymmärtävän, miksi kannoin huolta puolikuolleesta hiirestä, mutta toi kuuliaisesti pyytämäni tavarat. Hiiri ei juuri pistänyt vastaan nostosta laatikkoon, saati matkustamisesta turvallisempaan paikkaan. Laitoin hänet laatikoineen kotimme läheiseen syreeni-puun juurelle ja seurailin häntä. Hän yritti heikosti pupeltaa siementä ja liikkui vähän. Laitoin vettä hunajapurkin kanteen ja jätin rauhaan. Menimme Kirpun kanssa hiekkalaatikolle leikkimään ja julkaisin Facebookin eläintenpelastusrinki-ryhmässä julkaisun, jossa kyselin lisäohjeita. Melko nopeasti sainkin ohjeet soittaa villieläinten pelastukseen erikoistuneelle Sari Valtaselle, joka neuvoikin laittamaan suljettuun laatikkoon, pyyhe sinne ja vähän ruokaa. Lähdin etsimään kotoa tarvikkeita.
 |
| Hän vähän liikuskeli boxissa, joten olin toiveikas |
Päädyin ottamaan Kipinän liskon kuljetusdunan ja ikivanhan käsipyyhkeen. Olin vielä puhelimessa Sarin kanssa, kun lähdin hakemaan hiirtä. Hän oli hävinnyt. Olin jo luopua toivosta, että oli sen verran toipunut, että oli mennyt menojaan, mutta sitten näinkin hänet juurakon alla vain metrin päässä murolaatikosta toisella puolella. Nostin hänet varovasti dunaan ja pyyhkeen sisään. Hän tarrasi pikkukäpälillään tiukasti sormeeni, mutta ei juuri muuten tehnyt vastarintaa. Kauhukseni huomasin, että kuonosta tuli verta. Duna oli niin pieni, ettei sinne mahtuisi kuumavesipulloa, joten nyt jo Hilpuriksi ristitty hiirulainen pitäisi ottaa sisälle. Vein hänet kylppäriin, joka on ainoa kissavapaa huone ja laitoin pyykit kuivuriin, jotta huone lämpiäisi. Itse en pääsyyt hiirulaista Orimattilaan viemään, koska Siilimies vei autoni omiin sovittuihin menoihinsa. Alkoi piinallinen odottelu, että Sarin mies pääsisi hakemaan hiiren meiltä. Lopulta hän tuli ja samaan aikaan saapui Siilimieskin. Veimme Hilpurin Kipinän kanssa yläparkkikselle, jossa luovutimme pikkusien osaavempiin käsiin. Lupasivat vielä, etä voimme kysyä Hilpurin kuulumisia. Toivottavasti pikkuinen selviää 🙏
 |
| Hilpuri-hiiri, emme tiedä, onko hän tyttö vai poika |
Suomen lain mukaan luonnonvaraista eläintä on AINA hädässä autettava. Jos löydät loukkaantuneen eläimen Lahden-Orimattilan seudulta, ota yhteyttä:
Kommentit
Lähetä kommentti