Kirpulla on asiaa

Kirppu on nyt oppinut juttelemaan. Hän hihkuu ja ääntelee. Vielä ei varsinaisesti jokellusta, mutta kyllä jo selkeästi yrittää kommunikoida. Ja kyllä äiti ymmärtää.

Suurin osa hänen asiastaan on:

"Katso äiti/sisi mitä osaan"

"Kato näitä tanssimuuveja"

"Äiti laita mun biisi"

"Haluun kuulla sen jellonan nyt"

"Minun tekis mieli boobia"

"Kyllä huikka boobia maistuisi"

"Oho, arvaa mitä tein just vaippaan, just for you, oota toinen tulossa"

"Äiti me tanssittiin hienosti, me ollaan niin taitavia ja se oli niin kivaa" 

"Saatko sä äiti kielen näin?"

"Sä näytät hassulta"

Joskus hän ehkä laulaa Elämän tietä, mikä on hänen elämänsä biisi tai Viidakossa nukkuu jellona, mikä on hänen toinen suosikkinsa.

Aamutraditiona kun heräämme, kuuntelemme yleensä vähän smurffeja ja vähän muitakin lasten biisejä ja tanssimme, mikä on Kirpusta tosi hauskaa. Kaiken kruunaa se kun tulee "hänen" biisi. eli Leijonakuninkaan Elämän tie. Alussa hän on selällään ja tanssitan hänen jalkoja ja käsiä, mutta kun alkaa "tie elämäään ja käyt kulkemaaaan" nostan hänet kuin Rafiki Simban, sitten hän vähän jammaa ja lopuksi vielä kertosäkeen alkaaessa myös Kiaran "nosto-kohtaus". Katsoimme Leijonakuninkaan elokuva- ja piirretty vetsiot ja hän oli ihan innoissaan. Ei katsottu pelottavia kohtia, niissä kohdin nautittiin boobia.

Puheen tuottoa haittaa olennaisesti myös korvasta korvaan hymy. Ääntelyyn kun pitäs keskittyä, mutta se tuntuu ja kuulostaa niin mahottoman hassulta ja saa aina äitin hymyilemään niin itseäkin naurattaa.