Mikä-mikä-maa

Mikä-mikä-maa on just se paikka, minne haluaisin paeta, kun maailman tila on mikä on. Korona riehuu ja voi iskeä kehen tahansa ja koska tahansa ja jakaa tämän maan kahtia. Kolmas maailmansota on alkamaisillaan Putinin hyökätessä Ukrainaan. Mikä voisi olla parempi paikka, kun toinen maailma toisessa ulottuvuudessa, toinen tähti oikealla aamuun saakka, jonne todellisuuden sormi ei yllä. Se olisi minulle hyvä, sillä minä en kai koskaan kasva kokonaan aikuiseksi. 

En juo viiniä, en vaan pidä mausta. Olen kyllä yrittänyt. Miedon valkoviinin saa alas vissyllä, mutta nautinto se ei ole. Punaviinistä jokainen maistuu enemmän ja vähemmän veren ja hikisukan epäpyhältä risteytykseltä ja makuerot tulee siitä, mihin sillä hikisukalla on kullonkin astuttu. "Hmm tässä on pähkinäinen vivahde"

En tilaa sanomalehtiä. Joskus olen tilannut, mutta lukematta jäi. Minulla ei ole tullut rutiinia, niinkuin äidilläni, joka lukee Hesarin aamupalapöydässä. Minulla ei ole aikaa ja ei kai sitten kiinnostustakaan moiseen.

En katso uutisia, luen kyllä aina silloin tällöin puhelimesta, mutta koska se optimoi aika paljon, olen usein ihan ulkona maailman menosta. En kyllä katso live-tv:tä koskaan. Häpeäkseni täytyy sanoa, että Suomen Leijonien olympiakultakin jäi näkemättä, koska en tiennyt pelistä. Aamulla kun avasin Facebookin, kaikki hypetti siellä. Minä ja Kirppu olimme nukkuneet onnemme ohi.

Mikä-mikä-maassa mitään nuista ei tarvita.

Mielikuvituksesta sen sijaan on hyötyä. Viinin sijaan juon mehua, sanomalehden sijaan luen Soturikissoja (enhlanniksi) ja pieni osa minusta haluaisi elää maailmassa, missä merenneidot, yksisarviset ja varsinkin lohikäärmeet ovat totta. Isoin osa minusta kuitenkin haluaa elää lasteni luona, jokainen hetki erossa raastaa sieluani. Eniten tässä maailmassa olen halunnut suojella lasteni viattomuutta, että he saisivat olla lapsia niin pitkään, kuin mahdollista. Kirppu nyt on vasta kaksi kuukautta ja on ahdistavaa ajatella, ettei tiedä, näenkö hänen koskaan kasvavan aikuiseksi, vai tuleeko ydinsota ja vain torakat ja banaanikärpäset ja todennäköisesti noi perkeleen sokeritoukat (kyllä, kiroilin. Niiden kohdalla etuliite jopa minun blogissani on sallittu) jäävät asuttamaan maapalloamme.

Yritän antaa Kipinälle yhteistä aikaa. On hyvin rajallista, kuinka paljon pystyn antamaan aikaa ilman vauvaa ja vielä rajallisempaa, kuinka paljon äidin seuraa teinin hermot kestää, mutta yritän venyttää sitä parhaani mukaan. Joskus imen hänen sosiaalisen patterinsa kuiviin, kuten hän asian ilmaisee. En vain uskalla päästää irti ja antaa lentää vapaasti, hän kun on vähän siipirikko. Kun pidän Kirppua lähellä, eli suurimman osan päivästä, otan joka hetkestä kaiken irti, että jos se hetki on viimeinen, muistan miltä hän näyttää, tuntuu ja tuoksuu juuri sillä hetkellä. Paitsi silloin kun töräyttää kakat, sitä tuoksua en viitsi muistella, hän on nyt alkanut tehdä selkäkakkoja ja sappisaippua on ollut kovassa käytössä. Miten nääoin pieni ja suloinen voi tuottaa niin paljon ja niin pahanhajuista 💩. Kipinän niskakat aikoinaan olivat suorastaan legendaariset. Toisaalta kun Kirppu on saanut kunnolla tyhjennettyä mahan, hymyilee hän niin onnellisena, että mikään tässä maailmassa ei sillä hetkellä voi olla suloisenpaa. Minulla on maailman ihanin, kaunein ja suloisin vauva .

Tilasin muuten Jollyroomista Padwicon itkuhälyttimen. On hyvä. Testattu että toimii -20 pakkasessa, eli Suomen oloihin passeli, eikä niinku Omenan puhelimet, että akku hyytyy heti, kun pakkanen paukuu alle miinus viis. Toi kertoo lämpötilankin vauvan luona, piippaa, jos on liian kaukana tai akku lopussa ja hyvin ottaa äämet. Eilen kuulu kun Kirppu nukku parvekkeella, kun roskisrekka peruutti alapihalla. Tilasin samaan syssyyn kantoliinan ja nyt oon ihan kengurumama. Hiukka harmittaa, etten tilannut sitä kengurutakkia, mut se tuntu sillon kalliilta käyttöikään nähden.