Joulukoriste 2020

Yksi jouluperinteistäni on joulukoristeen ostaminen. Ostin ekan oman kuuseni 2010, sitä ennen olen viettänyt joulut äidilläni, mutta äidin muuttaessa, en kokenut heidän uutta asuntoaan omaksi kodikseni ja olen aina ollut kotona joulun, joten ostin oman kuusen ja aloituspaketin joulukoristeita. Aloitin huomaamattani perinteen seuraavana vuonna, kun ostin koristeen ja seuraavana vuonna. Päätin ostaa yhden koristeen joka vuosi, vain yhden. Toki joulukoristeita menee rikki ja esim. kuusen kynttilät olen päivittänyt uusiin ja viime vuonna otin käyttöön tuunattavat valokuva-koristeet, jotka olin aikoja sitten ostanut, mutten ollut saanut aikaiseksi laittaa. Tein yksi joulu myös itse koristeita. Kauheata stressiä en vuoden joulukoristeen vuoksi pode, koska sen vain tietää, kun se tulee kohdalle, mikä on the One. Se voi olla jokin, joka kertoo siitä vuodesta tai muuten vaan mielestäni uskomattoman kaunis. Tärkeintä on, että se liikauttaa jotain sisällä ja sen vain tietää, kun se tulee kohdalle. Tarkoitus olisi, että joulukoristeet kertovat tarinaa ja että joulukuusestani tulee minun näköiseni, muistoja menneiltä vuosilta. Tässä asiassa ei ole tarkoitus olla täydellinen ja harmoninen. Niiden ei kuulukaan mätsätä toisiinsa ja olla yhteneväinen kokonaisuus. Ne ovat jotain, mitä olen sinä vuonna valinnut. Tässä joitain otantoja menneiltä vuosilta:

2008, Kipinän ensimmäinen joulu,
vaikkei minulla ollut edes omaa kuusta vielä

2014, lumiukkoperhe kuvaa ensimmäistä joulua,
joka vietettiin minä, Kipinä ja ex-mieheni.
Kipinällä oli päällä vihreä misteliprinsessa-asu
ja minulla punavalkoinen joulumekko

Pähkinä oli ensimmäinen koriste Kätevä ja tekevä-messuilta,
olin saanut päähäni, että haluan pähkinän,
mutta oikeanlaista pähkinää ei meinannut tulla vastaan 

2019, heti kun näin sen, tiesin, että tämä se on, 
vaikka hetken se kilpaili koristeen kanssa, johon olisi saanut Kipinän nimen.
En ole katunut valintaani, tämä on yksi suosikeistani


Olen viime vuosina usein ostanut the Koristeen Kätevä ja tekevä-messuilta, jossa käyn joka vuosi. En mistään erityisestä syystä, mutta niin on vain käynyt. Tänä vuonna Kätevä ja tekevä-messuja ei tietenkään koronan takia järjestetty ja muutenkin ylimääräinen kaupoissa pyöriminen ei ole suotavaa, joten minulle meinasi jo nousta huoli joulukoristeen löytymisen suhteen tälle vuodelle. Marraskuussa pitelin muutamaakin kädessä Kärkkäisillä pohtien voisiko tämä olla se, mutta koska en saanut mitään tunneyhteyttä, päätin, että ne eivät ole se, olkoonkin kuinka kauniita. Sen vain tietää. Googletin joulukoristeita, jotta voin tehdä täsmäiskun ja tokmannilla näytti olevan sellaisia, mitkä kuvista päätellen olivat sellaisia mikä tällä hetkellä mielestäni kuvastaa joulua, valkoinen tähti ja havun oksa -sinne siis. Paikan päällä huomasin, että joulukoriste, jota olin haaveillut, olikin aivan liian iso, voisihan sen toki muuallekin ripustaa, mutta en saanut siihen kuitenkaan tunneyhteyttä. Pidin jo kädessäni hopeisia tähtiä ja käpykoristetta, ja ihailin seinällä killuvaa kristallikoristetta miettien samalla kuinka moneen osaan ne mahtaisivat mennä, jos kissa päättää kaataa puun riehuessaan. Olin jo päättänyt ottaa kuitenkin tähdet, kun tontut katselivat minua siinä vieressä. Joku tonttujen asuissa oli valtavan söpöä ja ei niin perinteikästä ja mieleeni tuli, että vähän itse tuunaamalla näistä tontuista voisi hyvinkin saada hyvin ajankohtaisen koristeen ja näin ollen tontut lähtivät mukaani.


Tässä tontut ja alkuperäiset materiaalit, 
millä lähdin tuunaamaan, nämä vaihtuivat matkan varrella
mutta lopputulos oli onnistunut




2020, tontut lisäksi harjoittavat social distancea,
olemalla vastakkaisilla puolilla kuusta.
"Dude, six feets away please"

Koronatontut siis tämän vuoden joulukoriste

Minulla on menossa kolmas joulukuusi ja toinen tähti. Tähti, mikä nyt on käytössä, oli the Joulukoriste 2016. Ensimmäinen joulukuuseni oli ihan lelu, kissat tappoivat sen, pärjäsiköhän se kolme joulua. Toinen oli pörheämpi, muttei parempi, oli todella vaikea löytää kuusta, joka ei olisi hapsumuovia. Ostin kuusen, joka palveli muutaman vuoden, katkesi ja joulun jälkeen heitin sen pois 2016. Ostin joulunjälkeen alennusmyynneistä kökkökuusen vitosella, joka oli harva ja ruma, mutta ajattelin, että minulla on koko vuosi aikaa löytää parempi kuusi, mutta se olisi plan B. No oikean kuusen löytyminen ei ollut niinkään helppoa. Kesällä niitä ei saanut mistään ja joulukuun alkaessa, monesta paikasta oli myyty loppuun. Aidon näköiset kuuset oli aika kalliita, enkä halunnut toista kökkökuusta. Sitten löysin sen, kohtuuhintainen, pörheä ja ihan täydellinen. Ainoa mutta oli, että kerkiääkö se jouluksi. Pörheä kuuseni saapui 23.12.2017 ja en muista koska olisin ollut niin innoissani. Laitoin plan B:n myyntiin facebookkiin ja myin sen voitolla Siilimiehelle, joka silloin asui naapurissani. Hän oli siitä kökkökuusesta lähes yhtä innoissaan kun minä pörheästä, upeasta kuusestani ja tein voittoa viisi euroa, joten se joulu oli nappisuoritus. Tässä vielä video rakkaasta pörheästä kuusestani, josta en luovu ikinä. Tämän vuoden jouluasuun pukeutuneena. Ja huomatkaa taustalla jouluverhot. Ekaa kertaa elämässäni vaihdoin jouluverhot!

 

Kuusessa viime vuonna kirppikseltä ostetut kuusen kynttilät, 
jotka palavat kuin oikeat liekit.
Jouluglitterimatto on myös ekaa kertaa käytössä. 


Enää 8 yötä Jouluun, mutta hei, kuka laskee? 🤩 

Kommentit

  1. Upea kuusi! :) Samaistun tähän niin monessa kohtaa. Vuonna 2016 joulukuussa olin juuri eronnut ja lähes pakkomielteekseni tuli hommata valkoinen kuusi, yllättäen ne oli myyty loppuun joka paikasta. Veljeni kyyditsi minua silloin ja kysyi haluanko hänen vihreän tuuhean muovikuusensa ja ilomielin otin sen vastaan. Sain vielä 2 pakkausta upeita jääpuikkovaloja siihen. Kissat taisivat sinä jouluna kaataa kuusen kahdesti... Mutta kuusi on ollut siitä asti joka joulu ja vuotta myöhemmin ostin myös valkoisen minikuusen. Itsellä oli ihan sama idea, ostaa joka joulu 1 joulukoriste, mutta se on jäänyt toteuttamatta. Yhdessä blogissa, jota seuraan, kirjoittaja on tehnyt joka vuosi uuden joulupallon: http://madambc.blogspot.com/2020/12/10-luukku-kymmenes-vuosipallo.html

    VastaaPoista
  2. Niin ja nuo koronatontut ovat aivan mahtavat! :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos. sama kuusi luo nostalgiaa ja joulu on perinteiden aikaa. Jokainen luo omansa. Tämä on meidän :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Katsopas.vain nämäkin: