Suomi on uusi maailmanmestari!
Radiossa sanottiin, että juontaja oli ollut temperelaisessa baarissa seuraamassa jotain tärkeää jalkapallon ottelua isolta screeniltä ja juuri ratkaisun hetkillä kanava oli käännetty, ei edes Suomi-Kanada ottelun aloitukseen, vaan sen kisastudioon Jopa lätkän alkuhöpinät menevät futiksen ratkaisupelien ohi ja "Amen to that!". Mehän olemme jääkiekkokansaa, turha sitä on hävetä, saatikka kieltää. Olihan se hienoa, että kultaa tuli, vaikken sitä aivan reaalissa nähnytkään. Kisoja itsessään olen vuosi vuodelta seurannut vähemmän. Tänäkin vuonna katsoin semifinaalin ja finaalin, sekä pronssiottelun. Vaikkakin se oli haastavaa, koska Elisa ja Maikkari päättivät puuhata välirikon juuri kisojen alla. Kisojen pitäisi, huom pitäisi olla maksutonta sisältöä, mutta Elisan vetoomuksista huolimatta, Maikkari ei suostunut tulitaukoon ja näyttämään kisoja Elisan kanavissa. Meillä on täälllä Elisan kaapeliverkko, joten antennivaihtoehtoa ei ollut. Älytöllöstä löytyy lisäksi Katsomon appi, samoin tabletista, mutta siellä MM-kiekko lähetykset olivatkin maksumuurin takana ja maksuttomalla katsomo-tunnuksilla ei niitä nähnytkään. Rahastusta Maikkarilta. Tuommoinen kuuluisi kaikille. Näin ei olisi käynyt, jos MM-kiekko näytettäisiin yhä YLE:llä. Not cool Maikkari, huonoa mainosta. 😡 Ainoa vaihtoehto oli seurata kiekkoa Elisan kautta nauhoittamalla, mutta lähetys näkyi 6min jälkijunassa, joten voiko sitä enää kutsua suoraksi lähetykseksi? Tiesin tuloksen jo, niin eipä se voittomaali nyt sitten samanlailla iskenyt. Olihan se toki kiva, että se meni Sveitsin maaliin ja toi kultapystin meille, maammelaulun raikuessa. Hurja oli vääntö, joten kumpi vain olisi sen ansainnut. Johannan kanssa puhuttiinkin, että julistaisivat jo tasapelin ja pokaali puoliksi, että päästään nukkumaan, kun ilmeisesti finaalissa ei pelata rankkareita, vaan 20min jatkoaikoja niin kauan, että peli selviää. Todellinen sankari oli kyllä Suomen mokke.
Päätimme seuraavana päivänä lähteä vastaanottamaan Leijonia Helsinkiin. Minä ja Kirppu otimme Natalien kyytiin täältä ja Johannan Vantaalta ja suunnistimme Olympiastadionille. Minä luovin meille reitin väkijoukon läpi sopivaan spottiin Kirpun rattailla ja aika pian alun jälkeen kuuluttivat, että Suomen lippuja ja muuta krääsää on myynnissä kojussa. Minäpä päätin reippaana kipasta hakemaan Kirpulle lipun ja katsoin missä kohti ollaan ja pinkaisin kojulle. Takas tullessa luovin ihmismassassa, mutta en kertakaikkiaan löytänyt muuta porukkaa. Esiintyjiä tuli. Minä etsin kuumeisesti, kuikuilin ihmisten yli ja hurrasin välillä väkijoukon mukana. Olin moneen kertaan ja haravoinut ihmismassat läpi ja jo tullut siihen tulokseen, että he ovat siirtyneet ulommas minua etsimään. Joten lähin haravoimaan ulkosyrjää ja menin uudestaan reittiä keskemmälle. Sieltä he sitten löytyivät ja eivät kuulemma olleet liikkuneet tuumaakaan. Ihmismassat sen sijaan olivat liikkuneet ja tehneet hämäävän kuvion. Olin ottanut suunnan liiaksi oikealta. 1h ja 20min etsimisen jälkeen biletettiin vielä Kirpun kanssa paikat kipeiksi ja äänet käheiksi. 2019 oltiin Siilimiehen ja Kipinän kanssa vastaanottamassa Leijonia kotiin ja nyt Kirpun kanssa. Tunnelma oli kyllä katossa. Vietiin lopulta Johanna kotiin ja kurvattiin Natalien kanssa Keravan mäkkärin kautta. Kirppu nukkui tässä vaiheessa jo onneaan ohi ja Kipinä oli yöllä syönyt Kirpulle ostamani Happy Mealinkin. Vain lelu jäi ja sehän Kirpulle kelpasi.
Itselle keskittymishäiriöiselle tuntuisi ihan kidutukselta joku jalkapallopeli. Se on maailman tylsin peli. Ping pongin on nopeatempoisempaa ja jännittävämpää. Ensinnäkin, se hiton kenttä on niin valtava, että sitä menettää kiinnostuksen jo pelkästään siinä, kun se pallo matkaa päästä päähän. Siihen menee aikaa. Edes kamera ei aina kerkiä seuraamaan ja isossa kuvassa ne on niin muurahaisen kokosia, ettei siitä ymmärrä tai nää, mitä tapahtuu. Lisäksi säännöt ovat niin monimutkaisia, että yhtään et tiedä mitä taas tapahtuu ja sitten on vielä se filmaaminen. Niille pitäisi siellä jaella oscareita eikä kultamitaleita. Kaikessa haisee raha, vaikka itsessään laji ei paljon vaadi: Vähän nurmikkoa, potkupallon, kavereita ja jotku tolpat maaleiksi. Jääkiekko on sentään varusteurheilua. Se on tietty hyvä aina sohvalta huudella: "Mitä sä teet?! Tosta olis pitänyt saada sisään!". Ite en osu edes spagetilla purkkiin, ilman, että puolet leviää pöydälle. Vaikka se on täälleen semipenkkiurheilijana pakko sanoa, että edelleen suomalaisilta kiekkoleijonilta puuttuu yksi tärkeä ominaisuus. Sillon kun ollaan johdossa ja peliaikaa on vähän, sillon pelataan aikaa, ei yritetä nöyryyttää vastustajaa. Siihen on monesti Suomen peli kaatunut. Tänä vuonna ei kaatunut. Kultaa tuli. Ansaitusti.
Ihanaa Leijonat ihanaa! 🏆🦁🇫🇮
 |
| 2026 |
 |
| 2019 |
1995 Olin kotona ja 9-vuotias. En seurannut kiekkoa ja heräsin siihen karmeeseen huutoon alakerrasta.
Kommentit
Lähetä kommentti